Sivun toiminnot

Kirkkolaki asettaa rajat valituksille

Evankelisluterilaisen kirkon hallintoviranomaisen päätöksistä valittamisesta säädetään kirkkolain 24. luvussa.

Kirkkohallituksen jaoston, virastokollegion, kirkon keskusrahaston eläkerahaston johtokunnan ja muun toimielimen sekä viranhaltijan päätöksestä voi tehdä oikaisuvaatimuksen kirkkohallitukselle. Käytännössä oikaisuvaatimus tehdään kirkkohallituksen täysistunnolle.

Kirkkohallituksen täysistunnon päätökseen haetaan puolestaan muutosta kirkollisvalituksella hallinto-oikeudelta. Kirkkohallituksen päätöksistä tehdyt valitukset käsitellään Helsingin hallinto-oikeudessa. Jatkovalitukset suunnataan korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka on ylin oikeusaste. Alistusasioissa valitus suunnataan kuitenkin kirkkohallitukselle tai opetusministeriölle asian luonteesta riippuen.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen. Mikäli asia on sellainen, että se on alistettava ylemmän kirkollisen viranomaisen tai opetusministeriön ratkaistavaksi, on valitus kuitenkin sallittu myös siksi, että päätös on epätarkoituksenmukainen.

Oikaisuvaatimuksen ja kirkollisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa eli asianosainen. Seurakunnan viranomaisen päätöksen osalta oikeus on myös seurakunnan jäsenillä yleisesti.

Kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen päätöksistä ei saa valittaa.

Kysymykseen siitä, onko eroa siinä, onko kyseessä opillinen asia vai maallinen raha-asia voisi todeta, että periaatteessa ei ole. Koska kirkkohallitus hallintoviranomaisena ei kuitenkaan käsittele opillisia asioita (ne kuuluvat piispainkokouksen toimialueelle), kohdistuvat oikaisuvaatimus- ja valitusmahdollisuudet käytännössä niihin "maallisiin raha-asioihin".

Mikko Salmela
hallintopäällikkö, Kirkkohallitus
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...