Sivun toiminnot

Eläkerahat kenkinä

valaa-7-1-12-_page_12_image_0010.jpg
Liian pienet kengät?
Liian pienet kengät?

Lyhyt työura, huono eläke. Suuret ikäluokat syövät eläkerahat. Ei hyvältä näytä tulevien eläkeläisten osa.

Eipä valiteta. Aina voi olla huonommin. Vai mitä tuumitaan siitä, että eläkerahojen sijaan annettaisiinkin mukaan jotain tavaraa. Vaikka kenkiä. Nekin liian pieniä.

Petina Gappahin Tanssimestari-kirjan (Tammi 2009) niminovelli kertoo miehestä, jonka palkka kolmenkymmenen vuoden tehdastyöstä oli kolme paria puoli numeroa liian pieniä kenkiä. Työntekijöiden eläkerahat oli sijoitettu pankkiin, joiden johtajat olivat livistäneet rahat mukanaan. Niinpä M’dhara Vitalis ja muut tehtaasta potkut saaneet saivat mukaansa vain kenkiä.

M’dhara osaa kuitenkin tanssia, jopa puristavissa kengissä.

Zimbabween sijoittuvien kertomusten aiheet nousevat taloudellisessa kaaoksessa elävän Afrikan maan arjesta. Vaikka ihmisten elämä on silkkaa murhetta, jostakin ilo ja huumori vain pursuavat esiin. Tarinat naurattavat, vaikka oikeastaan yhtä hyvin voisi itkeä.

Afrikan nykyisyys ja moderni maailma kohtaavat ulkomailta saapuvissa sukulaisissa tai internet-huijauksissa. Kaikki tarvitsevat rahaa. Sen saamiseksi tehdään melkein mitä vain.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...