Suku ihmisen turmellen maitaan

jo on joutunut maailman laitaan.

Kun laita kerran keinahtaa,

niin kaikki pettää, kaikki putoaa,

kun on törmätty maailman laitaan.

Sumeaksi on viisaus käynyt,

eikä jatkuvaa kasvua näy nyt.

Vain tyhjän lintu huhuilee,

ja sielu syyllisyyttään värisee.

Sumeaksi on viisaus käynyt.

Ohi maailman vaappuvan laidan

yhä viittoja on polun kaidan.

Päin kolmen ristin kukkulaa

se polku eksyneitä taluttaa

ohi maailman vaappuvan laidan.

Siinä Kärsimyspuun kivikolla

ilo meidän on yhdessä olla,

kun Luoja saapuu lahjoissaan,

kun leipä, viini meille jaetaan

pyhän Kärsimyspuun kivikolla.

Leipä, viini — ne kasvavat maasta,

miksi maata saa turmella saasta?

Oi köyhtymyksen kirkas tie,

nyt vapautta kohti meitä vie!

Pyhät lahjat — ne kasvavat maasta.