Sivun toiminnot

Tekstiviestit

Vantaan Laurissa numero 4 kerrottiin viiden lapsen yksinhuoltajan taloudellisesta ahdingosta. Talvikengät, käynti kampaajalla, lasten vieminen elokuviin tai hampurilaiselle ei ole liikaa pyydetty. Miten me lukijat voisimme auttaa? Voimia Kirsille!

Anu


Eikö kirkko huoli erityislasta rippikouluun? Olen ottanut yhteyttä omaan seurakuntaan, jotta erityislapseni pääsisi rippikouluun ja vielä tähän päivään mennessä ei ole sieltä yhteyttä otettu, vaikka luvattiin. Pistää miettimään, että pitääkö ihmisen olla ns. tavis ja terve, jotta pääsee rippikouluun.

Sari


Vantaan Laurin sivuilla ja muuallakin netissä näyttää leviävän tieto, että teologi Jason Lepojärvi olisi Hyvejohtajuus-kirjaa suomentaessaan keksinyt uudissanan suurisieluisuus. Samaa sanaa on kuitenkin käytetty pitkään antiikin klassikkoteosten käännöksissä. Parikymmentä vuotta vanha esimerkki löytyy vaikkapa vähän varttuneemman teologin Simo Knuuttilan kääntämästä Aristoteleen Nikomakhoksen etiikasta (1. painos 1989).

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...