Vantaan Laurissa oli 4.2. koskettava artikkeli lapsiperheen vaikeasta tilanteesta. Tämä toi taas mieleen asian, jota olen miettinyt jo useamman vuoden: onko hyvä että seurakuntien kirpputorien tuotot menevät lähetykselle?

Meillä on todellista tukea tarvitsevia ihmisiä välillä omissa joukoissammekin. Kunpa diakoniatyön tekijät pääsisivät heikossa tilanteessa olevan ihmisen kanssa kirpputorille valitsemaan sieltä ilmaiseksi tarvitsemiaan tavaroita. Muut ihmiset ostaisivat sieltä rahalla kuten ennenkin.

Jospa rahatuotto voitaisiin antaa ihmiselle, joka tarvitsisi sitä välttämättömään. Esimerkiksi hammaslääkärissä käynnit ovat köyhälle mahdottomia, mutta muitakin rahareikiä on. Jospa kirpputorien systeemi muuttuisi vai voiko jo nyt sieltä joku hakea ilmaiseksi tavaroita?

Olen ajatellut lähetyskentällä apua saavaa. Hän iloitsee varmasti saamastaan avusta ja ajattelee, että siellä rikkaassa Suomessa on seurakunnassa niin paljon rahaa, että he pystyvät auttamaan meitäkin. Mitä sitten, kun hän kuulee, että omistakaan ei pidetä huolta vaan rahaa lähetetään heille? Luulen että seurakunnan sanoma vesittyy siinä tilanteessa liirunlaaruksi. Pikkulapsia 20 asteen pakkasessa ulkoiluttavalla äidillä ei ole Suomessa varaa ostaa talvikenkiä, vaan hän on ulkona kesälenkkareissa.

Voisivatko seurakunnat kerätä lähetystyölle tietyn kiinteän summan muulla tavoin? Esimerkiksi ottaa sen verotuloista. Kovin suuri se ei ilmeisesti ole. Ja voisiko diakoniatyö ottaa vastuulleen kirpputoritoiminnan? Mikä muu on käytännön diakoniaa! Vapaaehtoisia löytyisi varmaan tähänkin toimintaan avuksi.