Sivun toiminnot

Teho ja etiikka

Onko mahdollista yhdistää ruoantuotannossa eettisyys, ekologisuus ja edullisuus? Epäilen ainakin, jos puhutaan lihantuotannosta. Kuluttajan on tehtävä valintoja.

Viime vuoden lopulla kohistiin sikatiloilla kuvatuista videoista. Maanantaina tamperelainen Aamulehti uutisoi sioista, jotka olivat mahdollisesti joutuneet teurastamoissa elävältä karvanpoistoon kuumaan veteen. Vaikka uutisen mukaan epäiltyjä tapauksia on vain kymmenkunta ja teurastettuja sikoja vuosittain parisen miljoonaa, ei moista tietysti pitäisi tapahtua. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira aikookin tehdä tänä vuonna laajan selvityksen eläinten kohtelusta teurastamoilla ja vastaavaa tutkimusta tehdään muuallakin Euroopassa.

 

Julkisuudella, selvityksillä ja viranomaismääräyksillä saadaan kenties aikaan parannuksia, mutta veikkaan, että ruokakohut ovat tulleet jäädäkseen. Kun tavoitteena on mahdollisimman halpa ruoka, vaaditaan isoja yksiköitä niin maataloudessa kuin elintarviketeollisuudessakin. Jos tähän ei päästä Suomessa, lihaa rahdataan Tanskasta ja Keski-Euroopasta tai jopa toiselta puolelta maapalloa. Etiikka ja ekologia saavat globaaleilla maatalousmarkkinoilla väistyä ekonomian tieltä.

Tietysti on selvää, ettei ruoka saa mitä tahansa maksaa. Mutta olisiko meillä varaa olla edes hitusen eettisempiä ja huolehtia paremmin eläinten elinolosuhteista ja elintarvikeketjun työntekijöiden jaksamisesta, vaikka se näkyisi lihan hinnassa?

 

Kun elämme markkinataloudessa, kuluttajien kannattaa käyttää valtaa, joka heille on annettu. Heillä on valta valita ja suosia luonnonmukaisia, reiluja ja lähituotteita sikäli kun oma kukkaro sen kestää. Mitä useampi tällaisia valintoja tekee, sen todennäköisemmin myös eettisemmin tuotetun ruoan hinta laskee. Kyse on vähittäisestä muutoksesta, ei vallankumouksesta. Pikkuhiljaa kuluttajien valinnat ja elintarviketuotannon kohuissa kärsinyt maine alkavat vaikuttaa samaan suuntaan.

Tämäntapaiset uutiset lisäävät myös kasvisruoan suosiota. Itse en ole ryhtymässä kasvissyöjäksi, sillä makuhermoni pitävät lihasta, mutta terveys, ekologia ja etiikka ohjaavat lisäämään vihreän määrää lautasella. Miksei ekonomiakin, kasvikset ovat halvempia.

Pauli Juusela
päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...