Harmaakaihi oli outo ilmiö. Se veti vasemman silmän eteen samean harmaan hunnun. Keskeinen näönalue peittyi kokonaan.

Se vääristi värit. Puhdas valkoinen alkoi näyttää kellertävältä. Musta, ruskea ja tummansininen eivät erottuneet toisistaan.

Perspektiivi vinoutui. Esineet venyivät. Ehkä ne myös sijaitsivat eri paikoissa näkökenttää kuin ennen. Se teki kaikesta hyvin epävarmaa.

Häikäisy piinasi. Valoa tarvittiin paljon, mutta samalla se häikäisi.

Sielun suuri lääkäri, parantajamme Kristus! Ojenna kirurginveitsesi ja leikkaa pois näköämme verhoavat harsot, jotka samentavat todellisuuden. Anna värien palautua luomisaamun kirkkauteen. Valaise silmämme oikealla, suoralla valollasi, joka on yhtaikaa terävä ja lempeä.

Meidän kaihinen katseemme peittää meiltä totuuden, joka johtaa rakkauteen. Vääntynyt katseemme näkee tulevaisuuden virheellisesti.

Palauta katseellemme toivon puhdas, kirkas valkoinen — tai anna meidän oivaltaa, että harmaakin voi olla toivon väri.