Vandalismi tarkoittaa mielivaltaista tuhoamista. Sanan otti käyttöön piispa Henri Grégoire vuonna 1794 kuvaamaan Ranskan vallankumouksen aikaista taideaarteiden hävitysvimmaa. Sanalla hän viittasi Rooman 400-luvulla ryöstäneeseen germaaniheimoon, vandaaleihin.

Piispa Grégoiren olisi kannattanut valita sanansa paremmin, sillä vandaalit eivät suinkaan olleet Eurooppaa hävittäneistä barbaarikansoista pahimpia.

Vandaalit itse pakenivat paljon pahempia tuholaisia, hunneja. Idästä tulleen ratsastajakansan kuuluisin johtaja oli Attila, jota Euroopassa nimitettiin Jumalan ruoskaksi. Hunnit olivat kotoisin samoilta seuduilta kuin mongolit, joiden johtaja Tsingis-kaani kuuluu kaikkien aikojen kauhugalleriaan.

Myöskään pohjoinen kansa, viikingit, ei ollut vain rohkeisiin löytöretkiin ja kaupantekoon erikoistunut humaani heimo, vaan heitä pelättiin hurjina merirosvoina.

Tästä kaikesta kertoo Thomas J. Graughwellin kirja Barbaarien valloitusretket (Karisto 2009). Toisaalta kirja muistuttaa myös, miten tuhkasta syntyi uutta. Ilman barbaareja meillä ei olisi nykyisenkaltaisia Englantia, Ranskaa eikä Venäjää. Venetsian kaupunginkin perustivat hunneja suoalueelle paenneet Pohjois-Italian asukkaat.