Jään miettimään, ketä ensi sunnuntain raamatunteksti puhuttelee. Siinä mainitaan selvästi kaksi ryhmää, seurakuntalaiset ja vähäosaiset. Keitä ovat vähäosaiset vuonna 2010? On työttömyyttä, mielen köyhyyttä, turtumista elämään ja sokeutta, joka estää näkemästä pieniä ilonhetkiä arjessa. Kuka saa vallan asettaa toisen ihmisen vähäosaisen asemaan ja millä perusteella?

Kysymys samanarvoisuudesta, toiseudesta ja ihmisen arvokkuudesta puhuttaa vuodesta toiseen. Se elää keskellämme, hakee tietä ja päätyy yleensä samaan pisteeseen. Joku tekee arvion, jonka mukaan eletään. Joku, jossain, alkulähdettä ei tunneta.

Tulevana sunnuntaina "Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa". Hänellä oli valta, mutta hän ei leimannut ketään. Hän liikkui siellä, minne muut eivät uskaltaneet astua. Paransi sairaita, joita muut eivät uskaltaneet lähestyä. Luotti sellaisiin, joita muut hyljeksivät. Hän oli läsnä asettaen itsensä alttiiksi toiseudelle. Hän teki, kuten halusi itselleen tehtävän. Hän oli yksi meistä, inhimillisenä, ihmisenä, Jumalan poikana.

Näen Paavalin sanoissa pilkahduksen siitä auringosta, jonka kevät tuo mukanaan: vaikka lyömme itse olemassaolollemme leimoja, joiden kantamisesta selkä taittuu ja harmaus lisääntyy, olemme toistemme rakkauden ja kunnioituksen arvoisia, jokainen.

Kristuksen tähden armahdettuja, me kaikki.