Sivun toiminnot

Tänäänkin, ihminen

valaa-1-1-16-_page_14_image_0001.jpg

Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Room. 12:16

Jään miettimään, ketä ensi sunnuntain raamatunteksti puhuttelee. Siinä mainitaan selvästi kaksi ryhmää, seurakuntalaiset ja vähäosaiset. Keitä ovat vähäosaiset vuonna 2010? On työttömyyttä, mielen köyhyyttä, turtumista elämään ja sokeutta, joka estää näkemästä pieniä ilonhetkiä arjessa. Kuka saa vallan asettaa toisen ihmisen vähäosaisen asemaan ja millä perusteella?

Kysymys samanarvoisuudesta, toiseudesta ja ihmisen arvokkuudesta puhuttaa vuodesta toiseen. Se elää keskellämme, hakee tietä ja päätyy yleensä samaan pisteeseen. Joku tekee arvion, jonka mukaan eletään. Joku, jossain, alkulähdettä ei tunneta.

Tulevana sunnuntaina "Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa". Hänellä oli valta, mutta hän ei leimannut ketään. Hän liikkui siellä, minne muut eivät uskaltaneet astua. Paransi sairaita, joita muut eivät uskaltaneet lähestyä. Luotti sellaisiin, joita muut hyljeksivät. Hän oli läsnä asettaen itsensä alttiiksi toiseudelle. Hän teki, kuten halusi itselleen tehtävän. Hän oli yksi meistä, inhimillisenä, ihmisenä, Jumalan poikana.

Näen Paavalin sanoissa pilkahduksen siitä auringosta, jonka kevät tuo mukanaan: vaikka lyömme itse olemassaolollemme leimoja, joiden kantamisesta selkä taittuu ja harmaus lisääntyy, olemme toistemme rakkauden ja kunnioituksen arvoisia, jokainen.

Kristuksen tähden armahdettuja, me kaikki.

Johanna Munukka
Tikkurilan seurakunnan diakoniatyöntekijä
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...