Sivun toiminnot

Naurattaako?

valaa-1-1-16-_page_03_image_0005.jpg

Huumori on vaikea laji. Hauskuus on pitkälti kiinni naurajasta. En siis kuvittele ratkaisevani huumorin arvoitusta, vaikka viime aikoina olen toistuvasti törmännyt kysymykseen, mille oikein saa nauraa.

 

Minulla on liikuntavamma. Niinpä joka ikisissä pikkujoulubileissä ja uuden vuoden hulinoissa velvollisuutenani oli kertoa, oliko Miitta-täti hauska. Tiedoksi niille, jotka eivät katso televisiota, että puhe on sketsisarjasta, jossa yksi näyttelijä Miitta Sorvalin toistuvista hahmoista oli omituisiin tilanteisiin itsensä ajava monivammainen Mervi. Hän muun muassa pestautui televisiotyöhön, vaikkei puhevialtaan saanut riviäkään uutisia soperretuksi.

No naurattaako? Yksinkertainen kysymys. Enemmän kuin itse televi-sio-sarja, minua alkoivat vaivata ääneen lausumattomat oletukset tiedustelujen takana. Jos vastaan kieltävästi, olen tiukkapipo, jos myöntävästi, olen vain omituinen. Pitäisihän minun asianosaisena tietää, ettei vammaisille sovi hekotella!

Enää ei huvittanut. Asenteissa sinänsä ei ollut mitään uutta. En koskaan unohda muiden kuntoilijoiden tyrmistyneitä ilmeitä uimahallissa, jossa huutaen komensin yksikätistä ystävääni ojentamaan loppuun asti myös vasemmalla.

 

Monelle vammaisuus tuntuu olevan se viimeinen tabu, johon ei komiikalla saa kajota. Samalla uhkaa unohtua, että huumori on ase ennakkoluuloja vastaan. Asiasta, jolle ei voi nauraa, tulee jotain pelottavaa, vakavaa ja lohdutonta. Sitä, mitä sivuttaessa punastuneet vanhemmat hyssyttelevät lapsiaan ja vaihtavat nopeasti aihetta.

Hupaisa on myös ajatus, että vammaisena olisin vammaishuumorin ylin asiantuntija. Samat vitsit eivät sitä paitsi naurata kaikkia, kuten jokainen huonoilla treffeillä ollut tietää. Itse voin monien järkytykseksi paljastaa, etten ole "puujalkojen" ylin ystävä.

Varmasti vammaisuuteen liittyy tilanteita, jotka eivät ole hauskoja, kuten mihin tahansa asiaan. Aivan yhtä varmasti vammaisuudesta voi tehdä huumoria niin hyvällä kuin huonolla maulla vaikka painopisteen kuinka toivoisi olevan ensiksi mainitussa.

Sanni Purhonen
vapaa toimittaja
kulttuurin sekatyöläinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook