Sivun toiminnot

Kuinka vantaalainen?

valaa-44-1-20-_page_04_image_0001.jpg
Rauna Peltonen, 25, harrastaa moottoripyöräilyä ja ohjaa pian myös lentokonetta.
Rauna Peltonen, 25, harrastaa moottoripyöräilyä ja ohjaa pian myös lentokonetta.

97 %

Vantaalainen

Olen asunut aina Vantaalla. Lapsuudenkotini on Hiekkaharjussa. Nykyisin asun yksiössä aivan Tikkurilan keskustassa. Opiskelen sosionomiksi ja työskentelen lentoemäntänä Finnairilla. Isäni on eläkkeellä oleva lentäjä, ja minäkin haaveilen ammattilentäjän työstä.

Suoritan parhaillaan yksityislentäjän lupakirjaa. Lentämisessä ja moottoripyöräilyssä minua kiehtovat teknisen laitteen hallinta ja haasteellisuus. Lentämään oppimisessa haasteet ovat tietysti aivan toisella tasolla kuin moottoripyöräilyssä. Maailma on kaunis ylhäältä katsottuna. Lentäessä on kirjaimellisesti arjen yläpuolella.

3 %

Savonlinnalainen

Vanhemmillani on Savonlinnassa kesämökki. Siellä vietin lapsuuteni kesät. Meitä sisaruksia on viisi. Mökki on niin iso, että mahduimme sadepäivinä pelaamaan sulkapalloa sisällä. Edelleen menen Savonlinnan-mökille rauhoittumaan, jos minulla vain on ylimääräistä aikaa. Kävin siellä viimeksi elokuussa isän kanssa.

kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...