Sivun toiminnot

Minun jouluni laulut

Useassa lempijoululaulussani palataan ensimmäisen joulun tapahtumiin, mutta maisemat ovat pohjoisen luontomme mukaisia. Tällainen on englantilainen joululaulu In the Bleak Midwinter. Olen kuullut kerran, pari sitä esitettävän suomeksi nimellä Talviyöhön synkkään. Runoilija Christina Rossettin ja säveltäjä Gustav Holstin alkuperäinen kudelma on kuitenkin minusta lyömätön.

"Kauan sitten", sanotaan Rossettin runossa, "oli ankea keskitalvi, pakkastuuli valitti, maa oli kova kuin rauta ja vesi oli kuin kiveä, ja lunta satoi lumen päälle, lunta lumen päälle."

Tähän maisemaan syntyi Jumala. Hänelle, jolle taivas ja maa eivät olleet kyllin suuria, riittivät talli, seimi ja äidin maito ja syli.

Rossettin runon äänteet alkavat tiukkoina, jäljitellen kiinni puristettua suuta ja kohmeisiin käsiin puhaltelua. Vähitellen joulun ihme pehmentää äänteet ja viimeisessä säkeessä, jossa köyhä tahtoo antaa lapselle lahjaksi sydämensä — ainoan mitä hän omistaa — sanojen sointi loihtii eteemme valaistuneet kasvot ja levitetyt kädet.

Holstin kirjoittama melodia mukailee täydellisesti sanoja. Syntyy tunne ytimiin yltävästä vilusta, jota runon puhuja tuntee ohuiden harmaiden vaatteidensa sisällä.

 

Olen herkkä kylmälle ja pimeälle. Etelä-Suomen vähälumisuus on tihentänyt alakuloisuuden ja toivottomuuden pilveä, joka vaanii minua marraskuusta joulukuun puoleenväliin. Sen tähden tämä joululaulu puhuttelee minua syvästi. Vastakohta kylmän, kovan, värittömän ja kuolleen maiseman ja syntynyttä lasta ympäröivän lämmön, kirkkauden, pehmeyden ja elämän välillä kertoo kaiken olennaisen siitä, miksi me oikeastaan juhlimme joulua.

 

Suomalaisista joulusävelmistä olen pisimpään rakastanut Sibeliuksen laulua En etsi valtaa, loistoa. Vasta aikuisiällä löysin sen rinnalle toisen suomalaissäveltäjän helmen, Ahti Sonnisen Jouluhymnin.

Jouluhymnissä on yksinkertaisen sulokas melodia ja tekstissä toistuvat sanat, jotka ovat kielemme kauneimpia: rauha ja rukous. Pidän myös siitä, että teksti sulkee sisäänsä joulun lisäksi pitkäperjantain ja pääsiäisen. Ihmettä seuraa suuri suru ja surua ilo, entistä suurempi ihme.

 

Virpi Hämeen-Anttila
kirjailija, tutkija
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook