Sivun toiminnot

Pyhä musiikkisota joulumarkkinoilla

Pappitrio The Priests osui viime vuonna kultasuoneen. Ryhmän esikoislevyä on myyty kaksi miljoonaa kappaletta. Täksi jouluksi ilmestyneestä Harmony-albumista on ennustettu uutta suurmenestystä, mutta kuinka ollakaan, papit ovat saaneet yllättävän kilpailijan.

Juuri joulun alla ilmestyi levy myös Joseph Alois Ratzingerilta, alias paavi Benedictus XVI:lta. Paavi on kertonut olevansa The Priests trion suuri fani, mutta se ei estänyt oman Alma Mater levyn julkaisemista samoille markkinoille.

Yli miljardi katolilaista tarjoaa mahtavan kuulijakunnan äänitteille, joten levy-yhtiöt Sony ja Geffen ovat tosissaan ristiretkellä ostajien suosiosta.


 

The Priests: Harmony

Esiintyjät

Kolme pohjoisirlantilaista katolista pappia. Taustalla The Royal Philharmonic Orchestra ja The Irish Film Orchestra.

Sisältö

Musiikkia aina Amazing Gracesta Jouluyö, juhlayöhön ja Stabat Materiin. Lisäksi levyllä on ryhmän oma sävellys King of Kings, joka on tehty 500-luvulla eläneen skotlantilaisen luostarin johtajan pyhän Columban tekstiin.

Numerotietoa

The Priests lataa ilmoille peräti 15 kappaletta ja laulaa levyllä viidellä kielellä. Kesto 43 minuuttia.

Kansi

Papit tähyilevät taivaalle karussa merenrantamaisemassa.

Tuotto

Trio odottelee myyntilukuja, joiden perusteella päätetään hyväntekeväisyyteen laitettava summa.


 

Paavi Benedictus XVI: Alma Mater

Esiintyjät

Paavi Benedictus XVI, Philharmonic Academy of Rome ja The Royal Philharmonic Orchestra.

Sisältö

Ilmeisesti Paavi ei ole päässyt asemaansa laulutaitonsa ansiosta, mutta taustakuorona esiintyvä Rooman filharmoninen kuoro laulaa jumalaisesti. Myös Britannian kuninkaallinen filharmoninen orkesteri soittaa hienosti. Paavin puheosuudet on nauhoitettu jumalanpalveluksista ja matkoilta, joten levyllä on spontaaniutta ja livetunnelmaa.

Numerotietoa

Levyllä on kahdeksan kappaletta, joista vain yhdessä laulaa paavi, mutta hän puhuu levyllä viittä kieltä. Kesto 49 minuuttia 47 sekuntia.

Kansi

Kannessa ei näy paavia ollenkaan. Siinä lukee vain vaatimattomasti: Musiikkia Vatikaanista, mukana paavin ääni.

Tuotto

Osa tuotosta menee köyhien lasten musiikkikasvatukseen eri puolilla maailmaa.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...