Sivun toiminnot

Mummo tuli muotiin

valaa-43-1-20-_page_20_image_0011.jpg
Vispipuuro löytyy lapsuuden makumuistoista.
Vispipuuro löytyy lapsuuden makumuistoista.

Juuri kun olemme kovalla vaivalla opetelleet valmistamaan curryt ja guacamolet, sinisimpukkaliemet ja sushit, on pakko myöntää, että muotitietoisimpia ruuanvalmistajia ovat mummot.

Lieneekö syynä taantuma vaiko pelko suomalaisten kotiruokien katoamisesta, mutta aikakauslehdet ovat täynnä silakkalaatikko-, tilliliha-, lihapulla- ja vadelmakiisselireseptejä. Eikä siinä vielä kaikki: blogeissa, televisiossa ja lehdissä kudotaan, virkataan, parsitaan ja tuunataan vanhaa mieluummin kuin heitetään pois — aivan kuten tarkan mummonmarkan mummokin teki.

Eivätkä silakkapihvit ja siskonmakkarakeitot tee paluuta vain tavisten keittiöihin, vaan myös ruuanlaiton huiput palaavat nyt perusasioihin. Esimerkiksi julkkiskokki Hans Välimäen uusi keittokirja on nimeltään Mummola (Otava 2009) ja esittelee perinteisiä kotiruokareseptejä ja säilöntäohjeita. Välimäen mukaan kirja on kunnianosoitus lapsuuden makumuistoille.

Lohdutuksena kaikille kotikokeille kirja sisältää tarinan siitä, kuinka Michelin-tähtiä ja kokkikilpailuvoittoja napsinut Välimäki ei saa poikaansa syömään itse valmistamaansa pinaattikeittoa. Ehkäpä häneltä puuttuvat vielä ne aseet, joita mummoilla on: iän tuoma auktoriteetti ja kyky lahjoa lapsukaiset lupaamalla jälkkäriksi pannaria ja mansikkahilloa.

kuva Sami Repo
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...