Sivun toiminnot

Lama-ajan rahayksikkö?

valaa-43-1-20-_page_20_image_0010.jpg
Apua! Pakko löytää turvakoti.
Apua! Pakko löytää turvakoti.

Oravanmetsästyskausi alkoi adventtina ja jatkuu tammikuun loppuun, kerrottiin radiossa. Asiaa kommentoimaan oli pyydetty kukas muu kuin Uudenmaan riistapäällikkö Reijo Orava.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut vitsi, sillä koko maassa noin 10 000 oravaa uhkaa seuraavien kahden kuukauden aikana hengenmeno. Uudellamaalla kurreja pyydetään parisataa, lähinnä niiden aiheuttamien haittojen takia. Ne kun tuppaavat kaivautumaan esimerkiksi rakennusten eristeisiin.

Uutisessa ei kuitenkaan ehdotettu, että Suomessa näin lama-aikana palattaisiin oravannahkatalouteen. Pajatsoihinkin niitä on hankala tunkea. Vielä 1950-luvulla orava kuitenkin oli Suomen tärkein turkiseläin.

Sana raha tarkoitti alun perin oravannahkaa. Oravalla on myös Vantaa-ulottuvuus. Tikkurila oli aikoinaan merkittävä oravannahkojen kauppapaikka, mistä kertoo paikannimi. Tikkuri on kymmenen oravan nippu.

kuva Ismo Pekkarinen/Lehtikuva
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...