Minua huijattiin pienenä.

Adventin aikana odotus viritettiin korkealle. Jouluaatto tuli lopulta. Tapoihin kuului mennä alkuillasta hautausmaalle. Sitten tulisi joulupukki. Kun palattiin kotiin, vanhempani alkoivat nuuhkia ilmaa: "Täällä tuoksuu ihan joulupukilta!" Minäkin nuuhkin minkä pienellä nenälläni kykenin. En haistanut mitään.

Kuusen alta löytyi kuitenkin lahjakasa. Sehän todisti, että joulupukki oli käynyt sillä välin yleisavaimella. Että sattuikin. Lahjat veivät ajatukseni pian muualle. Mieleeni jäi kuitenkin kytemään epäilyksen siemen.

Ihmiset kuulevat Jumalasta ja joulupukista suunnilleen samassa iässä. Käsityksemme joulupukista yleensä muuttuu ja saa uusia vivahteita iän myötä. Sen sijaan käsityksemme Jumalasta saattaa pysyä hyvin lapsellisella tasolla. Niin ei kuitenkaan tarvitsisi olla.

On helpottavaa, jos ei tarvitse kuljettaa mukana kaikkia lapsuuden käsityksiä ja uskomuksia. Aikuisuuteen kuuluu, että ajatukset uskosta ja Jumalasta muuttuvat. Paljon aikansa elänyttä saa karistaa pois.

Mutta ei aikuisen tarvitse heittää pois joulujuhlaa. Juhlamieli vain pelkistyy. Varsinkin jos juhlaperinteisiin ei suhtaudu liian tiukkapipoisesti. Aikuisena tiedämme, että oma uskonto juhlamenoineen ja kirkko oppeineen ja käytäntöineen eivät ole täydellisiä.

Aikuisten tehtävänä on rakentaa ja mahdollistaa juhlaa — ilman turhia paineita. Siitä ei koskaan tule ihan täydellistä, mutta siitä voi tulla riittävän hyvä.

Osana juhlan rakentamista aikuiset sukupolvesta toiseen kertovat ja lukevat lapsille juhla-aikoihin liittyviä leikillisiä tarinoita ja pyhiä kertomuksia. Alkavan juhla-ajan kunniaksi olen ajatellut hankkia Suomen lasten Raamatun ja lukea sitä omaksi ilokseni ja kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan. Pienimpien kanssa voi katsella kuvia.