Vantaalla muutettiin seurakuntarajoja viimeksi vuonna 1985, jolloin Tikkurilasta irrotettiin Rekolan ja Hakunilan seurakunnat ja Vantaankosken seurakunnasta lohkaistiin Hämeenkylä omaksi seurakunnakseen. Nämä uudet seurakunnat ovat toiminnallaan vieneet kirkon sanomaa kiitettävästi eteenpäin.

Nyt kun taloudelliset voimavarat Vantaan seurakunnissa väkisinkin niukkenevat yhtäältä yhteisöverotulojen supistumisen ja toisaalta kirkosta eroamisen takia, kannattaisi miettiä seurakuntien vähentämistä esimerkiksi viiteen tai jopa neljään nykyisten seitsemän sijaan.

Ei sen takia, että suuri on kaunista, vaan siksi, että näin voitaisiin koota niin hengellisiä, henkisiä kuin aineellisiakin voimavaroja ydintavoitteiden läpiviemiseen. Haluan painottaa, että paikallisuus ei toiminnasta mihinkään häviäisi, mutta hallinto toimisi suuremmissa yksiköissä.

Esimerkiksi diakoniatyö, lapsi- ja nuorisotyö ja aikuistyö voisivat muuttua suuremmissa yksiköissä hyvin johdettuina nykyistäkin paremmin seurakuntalaisia palveleviksi. Paljon päällekkäistä työtä poistuisi ja olisi helpompi suunnitella varojen ja työvoiman kaukonäköistä käyttöä seurakuntalaisten hyväksi.

Suomessa on tehty viime vuosina kymmeniä seurakuntaliitoksia, usein kuntaliitosten seurauksena. Aika yleinen kokemus on ollut, että yhdistymisprosessi on kyllä työläs, mutta pitemmän päälle palkitseva yritys. Näin on käynyt esimerkiksi kun Helsingin keskustan kolme suurta seurakuntaa yhdistyivät Tuomiokirkkoseurakunnaksi. Alkuvaikeuksia oli, mutta tietääkseni uusi malli on nyt toimiva.

Kotimaa-lehti kertoi juuri, että Oulussa on vahvaa pyrkimystä siirtyä yhden seurakunnan malliin. Vantaalla ei taida olla — ainakaan vielä — valmiuksia vastaavaan.

Kun jo nyt on tavoitteena tai lähes iskulauseena, että Vantaan seitsemän seurakuntaa työskentelisivät kuin yksi seurakunta, niin harkitusti toteutetuilla seurakuntaliitoksilla tavoite olisi mielekkäämpää viedä läpi. Käytännön mahdollisuuden liitoksille tarjoaisi se, että kaksi Vantaan seurakuntien kirkkoherroista jää kahden vuoden kuluessa eläkkeelle ja lisäksi Hakunilan kirkkoherra siirtyy tuomiokapitulin palvelukseen. Jos riittävä yksimielisyys löytyisi, uudet virat voitaisiin perustaa laajempiin seurakuntiin jo vuonna 2011.

Toinen mahdollisuus yksittäisen seurakunnan taloustasapainon hakemisessa on muuttaa seurakuntien rajoja eli saada lisää jäseniä, joskin se avaa pelikentän nurkkakuntaisille reviiririidoille seurakuntien kesken. Suurella osalla tavallisista seurakuntalaisista ei kuitenkaan ole edes tietoa, missä rajat kulkevat.

Seurakuntaraja-asioitakin selvitetään parhaillaan seurakuntayhtymän kesäkuussa perustamassa luottamushenkilöiden ja virkamiesjohdon työryhmässä. Selvitystyö on vasta alullaan, mutta toimeksiantoon kuuluu myös seurakuntaliitosmahdollisuuksien pohtiminen.

Tämän vuoden alussa toimintansa aloitti noin 100 000 seurakuntalaisen Jyväskylän alueseurakunta, jossa on yksi kirkkoherra ja yksi kirkkoneuvosto, mutta useita suhteellisen itsenäisiä kirkkopiirejä. Alueseurakuntamalli saattaisi tarjota Vantaallekin eväitä uudenlaiseen hallintomalliin eli se on myös yksi varteenotettava mahdollisuus hallinnon uuteen järjestämiseen. Voi kestää kuitenkin useita vuosia ennen kuin alueseurakuntamalli on kirkkolainsäädännössä.