Runoilija Pertti Nieminen, 80, on lukuisissa runoissaan tarkastellut maailmaa isoisän silmin. Nieminen kertoo, että hänen on ollut helppo heittäytyä lasten maailmaan.

Hänen ensimmäiset lapsenlapsista kertovat runonsa julkaistiin 1980-luvun alussa pian isoisäksi tulemisen jälkeen. Uusimman runokokoelman nimi, Maailma pitäisi aloittaa alusta, on lähtöisin lapsen suusta, tai oikeastaan kynästä.

Niemisen nuorimman pojan tytär Maura, tuolloin 7-vuotias, oli kerran kirjoittanut isoisän työpöydällä lojuvaan paperiin: Minun mielestäni maailma pitäisi aloittaa alusta. Lapsen toteamus oli kirjoitettu paperille kauniilla ja siistillä käsialalla.

— Minulla on vieläkin tallessa se paperi, Nieminen kertoo.

Läntiseltä rinteeltä Viertolaan

Juuri Mauran ansiosta tai "sallimuksen oikusta" Pertti ja hänen puolisonsa Nelli Nieminen muuttivat Vantaalle liki kymmenen vuotta sitten.

Tytöt, kuten Nieminen kutsuu lapsenlapsiaan Mauraa ja Larisaa, olivat kylässä isovanhempien luona Orimattilassa. Isoisä ja tytöt olivat pelanneet yhdessä.

Nieminen lähti kiipeämään portaita yläkertaan ja kompastui. Maura, tuolloin alle kouluikäinen, oli huolissaan, miten isoisä enää selviäisi kahden kerroksen kodissa. Mauran mielestä isovanhempien piti muuttaa heidän lähelleen. Samaa mieltä olivat Niemisten aikuiset lapset.

Pertti ja Nelli löysivät itselleen uuden kodin Viertolasta, tyttöjen naapurista. Uuden asunnon ikkunasta saattoi katsella vastapäisessä kerrostalossa asuvien lastenlasten kodin ikkunaa ja sieltä näkyvää valoa.

Niemiset olivat ostaneet Orimattilan asunnon eläkepäivien alettua. Runoilijalla on vieläkin ikävä Läntistä rinnettä. Sillä nimellä hän kutsui Orimattilan kotia.

— Olen kirjoittanut runoja Läntisestä rinteestä. Se oli meidän ensimmäinen ikioma kotimme. Sitä ennen olimme asuneet aina virka-asunnossa, Nieminen sanoo.

Vanutehtaan äiti ja isä

Nieminen tunnetaan runoilijana sekä vanhan kiinalaisen runouden ja kirjallisuuden suomentajana. Onpa hän ollut 1980-luvulla mukana Raamatun käännöstyössäkin suomen kielen asiantuntijana. Varsinaisen päivätyönsä hän teki kuitenkin koulunjohtajana hyvinkääläisessä Myllykylän koulussa. Niemisen lisäksi pienessä koulussa oli toinenkin opettaja, oma vaimo Nelli.

Kyläkoulussa oli paljon läheisen vanutehtaan työntekijöiden lapsia. Moni perhe oli muuttanut työn perässä paikkakunnalta toiselle. Usealla oppilaalla oli yksinhuoltajaäiti.

— Siihen aikaan kirjoitin katkerantuntuisia runoja tehdasyhdyskunnasta. Oppilaiden pulmien vuoksi opetustyöstä ei tullut paljoakaan. Tuntui kuin me Nellin kanssa olisimme olleet tehtaan äiti ja isä, Nieminen sanoo.

Runoja ja käännöstöitä syntyi toisinaan öisin. Pääasiassa Nieminen kirjoitti kesälomilla.

— Siitä on vitsailtukin. Nelli usein herätteli minua kesäaamuina huutelemalla, että herääpäs nyt runoilija runoilemaan.

Ei kakaroita eikä hellanlettasia

Vaasalaisen liikemiehen pojaksi syntyneen Niemisen esikuva kasvattajana oli oma isä.

— Olimme toverukset. Isä otti minut opetuslapsekseen eikä pelkäksi pojannulikaksi. Isä oli hyvin rauhallinen. Ennen kaikkea hän opetti minulle luonnon, Nieminen kertoo.

Luontoa Niemiselle opetti aikoinaan myös pari–kolmevuotias Larisa.

— Larisa tunsi luontoa enemmän kuin minä. Hän näki luonnon ja eli sitä. Minä sitten koitin seurata perässä.

— Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, etteivät lapset ole mitään hellanlettasia eikä kakaroita. Lapset ovat ihmisiä, jotka tekevät tarkkoja havaintoja maailmasta. Lapset ottavat koko ajan oppia ja, valitettavasti, myös mallia.

Niemisillä on neljä lasta. Vanhin pojista on runoilija ja japanilaisen kirjallisuuden kääntäjä Kai Nieminen. Lapsenlapsia on seitsemän. Viides lapsenlapsenlapsi syntyy pian.

— Ei meidän tarkoitus ollut täyttää maailmaa, mutta kyllä tässä on jo aikamoinen liuta jälkeläisiä, Nieminen tuumii.

Vastapäisessä kerrostalossa se yksi ikkuna on ollut pimeänä parin kuukauden ajan. Tytöt ovat muuttaneet muualle, mutta tiivis suhde isovanhempiin on säilynyt. Lukiota käyvät Larisa ja Maura käyvät joskus syömässä Pertin ja Nellin luona. Tytöt ja isovanhemmat istuivat pöydän ääressä omilla, vuosien saatossa vakiintuneilla paikoillaan.

— Istutaan, syödään, lasketaan leikkiä ja jutellaan vähän vakaviakin, Nieminen sanoo.

Isovanhempien päivää vietetään la 17.10.