Ilmat viilenevät, illat pimenevät, luonto vaipuu lepoon. Ihmiset vetävät paksumpaa palttoota niskaan, silmä alkaa lurpattaa ja askel painaa. Ei auta vaikka kuinka hyräilisi mielessään "vielä on kesää jäljellä", kun ei vaan ole. Viimeistään marraskuussa alkaa potuttaa. Oliko sittenkään hyvä idea ilmoittautua jumppaan, kielikurssille ja vanhempaintoimikuntaan? Sohvanpohja kutsuu.

Syksy ja Vantaa -yhdistelmä saattaa ulkopaikkakuntalaisesta kuulostaa äkkiseltään aivan erityisen ankealta. Betonihelvettejä, lentomelua, moottoriteitä, teollisuusalueita ja räntää.

Onneksi meillä on Kuusijärven ulkoilualue. Sinne on mukava nousta sohvanpohjaltakin. Tosin eihän Kuusijärvi edes järveltä vaikuta, jos on saanut nauttia avarista maisemista ja uiskennella kirkasvetisissä hiekkapohjaisissa suurissa vesissä puhtaan luonnon keskellä. Kuusijärvelle liikenteen melu kuuluu ympäri vuorokauden, ympäri vuoden. Silti järvi on kovassa käytössä.

Kun syyssateella pulahtaa kylmään veteen ja ihailee uinnin jälkeen tämän pienen lätäkön ympärillä ripeästi etenevää ruskaa, olo on autuas. Tuntuu kuin sulautuisi osaksi luonnon kiertokulkua. Liikenteen melukaan ei sitä elämystä pilaa. Ja meitä Kuusijärvestä iloitsevia on paljon. Uimareitakin näyttää olevan polskimassa säällä kuin säällä.

On todella sääli, jos tämän pienen vantaalaisen luontopläntin kohtalona on yhä lisääntyvä melu, jota alueen naapurustoon kaavailtu bussivarikko takuulla toisi tullessaan. Puhumattakaan valumavesistä, jotka pahimmillaan tekisivät veden uimakelvottomaksi. Rantaviivaa meillä ei täällä liiemmin ole. Tuntuu kummalliselta, ettei kaavaillulle bussivarikolle löydy muka harmittomampaa sijaintia kuin Kuusijärven ulkoilualueen naapurusto.

No, ei pidä menettää toivoa ja ainahan voi hoilottaa mielessään, että "vielä on virkistysalue jäljellä". Siellä voi nähdä vantaalaisen syksyn toisinkin. Nauttia kirpeästä säästä, virkistävästä vedestä ja kauniista maisemista.