Nainen soittaa viulusta virityssävelen ja mies kiristää buzukin kielet samalle korkeudelle. Ensimmäiset haikeat sävelet lennähtävät kuuluviin.

Kappale soi kreikkalaisella sävelasteikoilla. Kun nainen alkaa laulaa, sanat ovatkin — suomea! Mistä tässä oikein on kysymys?

— Sävellämme ja esitämme mieheni Karin kanssa omaa kreikkalaista musiikkia.

— Kreikkalaisen musiikin monimuotoisuus tuo mukavaa vaihtelua muihin musiikkilajeihin, joita opetamme työksemme. Ohjelmistoomme kuuluu myös muiden sävellyksiä alkuperäiskielellä, kertoo viulisti Maaria Vannemaa.

Yleensä yleisö lämpiää, kun buzuki ja viulu pääsevät vauhtiin. Ravintoloissa väki innostuu tanssimaan, kirkossa taputetaan esiintyjät yhä uudelleen jatkamaan.

— Jokainen kuulee kappaleet omalla tavallaan, muistojen ja elämäntilanteen maustamina. Olemme soittaneet myös seurakunnan sinkkuillassa, jossa lopuksi juteltiin kahvin äärellä. Uusiin ihmisiin tutustuminen on helpompaa, kun on jo tehty yhdessä musiikkimatka omaan sisimpään, sanoo Maaria.

Kaikki alkoi perintöviulusta

Viulusta tuli pienen Maarian lempisoitin jo lapsuudenkodissa Etelä-Haagassa. Isosisko harjoitteli asteikkoja ja pikkusisko kuunteli. Kun viulu jäi siskolle pieneksi, se siirtyi perintönä Maarialle.

— Laulavan äänen lisäksi minua kiehtoo viulun soittamisen haasteellisuus.

— Instrumentti taipuu melkein mihin tahansa musiikin lajiin, mutta tekniikan opettelu vaatii 5–7 tunnin päivittäisen uurastuksen. Kypsällä iälläkin taitoa on ylläpidettävä jatkuvalla harjoittelulla.

Nuoresta soittajasta kasvoi Sibelius-Akatemiassa opettaja ja esiintyvä taiteilija.

— Ensimmäinen opetustyöni osui Kankaanpäähän. Matkustin sinne pari kertaa viikossa aamulennolla ja olin kotona vasta seuraavan vuorokauden aamuyöllä. Nuorena jaksaa.

Viulisti–kitaristi-aviopari Vannemaa asui aluksi Helsingissä. Työpaikat löytyivät Vantaan Musiikkiopistosta ja vuonna 1985 koti siirtyi Tikkurilaan. Vuonna 1993 perustettiin Vantaan Suzukisoittajat ja Maaria siirtyi sinne opettajaksi.

Kuunteleminen opettaa

Suzuki-soittomenetelmä on peräisin Japanista. Perusajatuksena on soiton oppiminen kuuntelemalla ja toistamalla. Jo alle 4-vuotiaat lapset voivat aloittaa harjoittelun, kun nuotinlukutaitoa ei tarvita heti.

— Pienikin lapsi voi olla kunnianhimoinen ja silloin opettajan pitää antaa haasteita. Pieni ei kuitenkaan jaksa keskittyä pitkään, joten välillä hellitetään ja jutellaan jotakin kivaa. Soiton alkeiden opettaminen on antoisaa, sillä jokainen oppilas on erilainen ja omalla tavallaan innostava, Maaria kertoo.

Suzukioppilaat saavat lisäintoa harrastukseensa ryhmäharjoituksista, konserteista ja leireistä. Moni tarhaikäisenä aloittanut on edelleen mukana vielä nuorena aikuisenakin.

— Soittajat kasvattavat toinen toisiaan huolellisuuteen, täsmällisyyteen ja ahkeruuteen. Me aikuiset emme puutu liikaa hyvin toimivaan yhteistyöhön. Vastapainoksi nuoret sitten häviävät keskenään myös elokuviin ja muuhun hauskanpitoon.

Rankka ammatti

Myös Vannemaiden neljä lasta soittavat työkseen tai harrastuksena.

— Muusikon toimeentulo on tiukkaa, sillä töitä on vähän ja kilpailu on kovaa. Olemme silti onnellisia lasten valinnoista. He taisivat huomata vasta toisella kymmenellä, että on olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät soita, Maaria naurahtaa.

Soittaminen on fyysisesti raskasta. Ammattimuusikon työpäivään kuuluu myös venyttelyä ja jumppaliikkeitä. Niistä huolimatta jäsenet kuluvat ja kipeytyvät.

— Mutta musiikin luomat juhlahetket ovat silti ainutlaatuisia. Mikä voisi esimerkiksi olla hienompi joulujuhla perheellemme kuin yhteinen esiintyminen kirkossa aattoyönä?

Maaria ja Kari Vannemaa esittävät kreikkalaista musiikkia su 11.10. klo 18.30 Pyhän Laurin kirkossa

"Sävellämme ja esitämme mieheni kanssa omaa kreikkalaista musiikkia."