Tuskassaan riutuva nuori kirjailija David Martin tehtailee kioskikirjallisuutta itseinhon vallassa, kun hän saa tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Davidin pitäisi kirjoittaa ruhtinaallista korvausta vastaan tilausteos salaperäiselle kustantajalle. Pian David huomaa myyneensä sielunsa paholaiselle.

Näin alkaa espanjalaisen Carlos Ruiz Zafónin toinen suomennettu romaani Enkelipeli.

Zafónilla on taito antaa sanoille siivet. Enkelipelissä, kuten Zafónin edellisessä romaanissa Tuulen varjo, liihotellaan intohimojen, unohdettujen kirjojen ja rakkauden ihmemaassa. Kirjat sivuavat toisiaan ja ovat kirjailijan neliosaiseksi suunnitteleman Barcelona-sarjan itsenäisiä osia. Enkelipelin tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle, kun Tuulen varjossa ollaan 1950-luvulla.

Kirjoja ja kirjallisuutta Zafón ylistää. Hänen molempien kirjojensa keskuspaikka on mikäpä muukaan kuin isiltä pojille periytyvä Semperen antikvariaatti. Välillä lukija viedään myös Unohdettujen kirjojen hautausmaalle.

Enkelipelin päähenkilö on romantiikan ajan kirjallisuudesta tuttu elämän vääryyksistä kärsivä nuori mies. Kirjailijan urasta haaveileva David Martin joutuu paholaismaisen kustantajan Andreas Corellin valtaan. Corelli edustaa arkkityyppistä Faust-hahmoa, joka haluaa imeä itseensä nuoren uhrinsa pilaantumatonta elämänuskoa.

Kylmä ja kyyninen rahoittaja Corelli pyytää lahjakasta Davidia luomaan kokonaisen uskonnon, koska hänen oma henkinen lakikirjansa on rappeutunut. Uskonto ei koskaan valmistu, mutta koko Enkelipeli tarkastelee omalla tavallaan sen rakennusaineksia. Zafónin sanoma on, että hyviä kirjojen lukemalla ja niihin eläytymällä voi tavoittaa palasen Jumalaa tai elämän syvyysulottuvuutta.

Zafón on suvereeni kertoja kirjallisuudenhistorian suurnimien Charles Dickensin tai Alexandre Dumas vanhemman tapaan. Hän hallitsee melodramaattiset juonet, intohimon, mysteerin, kauhun, klassiset salakäytävät ja myös pahuuden uhan.

Vuonna 1964 syntynyt espanjalaiskirjailija onkin imenyt miljoonat lukijat mukaansa ja hänen molemmat kirjansa ovat komeilleet myyntitilastojen kärjessä. Zafónista riittää monenlaisille lukijoille, sillä hänen kirjoissaan on tarjolla paitsi jännitystä ja romantiikkaa myös älyllisyyttä ja kulttuurihistoriallista pohjaa.

Zafónin kirjat ovat ajattomia, sivistyneitä ja nokkelia, mutta ne menevät läpi myös Harry Potter sukupolvelle, eivätkä vähiten siksi, että kirjoissa esiintyvä Unohdettujen kirjojen hautausmaa on sisäänkäynti, jollei fantasian, niin ainakin fantasian ainesten äärelle.