Milloin vakiintuneet uskonnot lopettavat kiistelyn pienellä painetusta tekstistä? Eikö olisi aika myöntää, ettei niillä sittenkään ole kaikkea tietoa, jota Jumalasta ja elämästä on tiedettävissä? Voisi myöntää avoimesti, että "Jumalassa" saattaa olla jotain, jota ne eivät ymmärrä, ja jonka ymmärtäminen voisi muuttaa paljon.

Olisiko mahdollista, että Jumala ilmenee jokaisen elämässä muodossa, joka on lähinnä tarkoituksenmukainen ajatellen taustaa, kulttuuria tai ymmärryksen tasoa? Niin kuin eräs tämän päivän "henkinen sanansaattaja" toteaa: Jumala, voima, energia, muoto, kokemus, jota jotkut kutsuvat jumalaksi tai korkeimmaksi, ilmentää itseään elämässämme tavalla, joka sopii tarkoin ja täydellisesti käsillä olevaan aikaan, paikkaan ja tilanteeseen. Se, miksi sitä itse kutsut, ei muuta sitä, mitä se on, vaan ilmaisee vain omia uskomuksiasi siitä.

Uskon, että yksi syy siihen, miksi monet ihmiset tänä päivänä ovat eksyksissä, johtuu siitä, että ei osata kuunnella itseään tarpeeksi, vaan haetaan vastauk-sia ulkopuolelta. Ihmiskunnan historian pyhistä kirjoituksista löytyy paljon arvokasta tietoa ja hyvää sanomaa, mutta ongelmat syntyvät, kun niitä pidetään lopullisena tai ainoana totuutena.

Miten sitten voimme olla varmoja siitä, kuka puhuu ikuisia totuuksia? Siinäpä suuri kysymys. Ehkä meidän ei tarvitsekaan tietää. Meidän ei tarvitse tietää muuta kuin oma totuutemme, ei kenenkään toisen.

Kun ymmärrämme sen, ymmärrämme paljon. Käsitämme, että sen, mitä muut sanovat, ei tarvitse olla todellinen totuus. Sen pitää vain johdattaa meidät oman totuutemme äärelle. Siltä ei voi loppujen lopuksi välttyä, kaikki johdattaa meitä kohti omaa sisintä totuuttamme. Se on kaiken tarkoitus.