Jos minulla olisi riittävästi rahaa… Seinällä voisi roikkua jotakin, joka nousee vähän tavanomaisen käyttötaiteen yläpuolelle, ei tarvitsisi raataa toimeentulon eteen ja — ennen kaikkea — elämä olisi turvattu sopivan kauas eteenpäin. Miten mukavaa olisi elää niin, huolta vailla. Vai olisiko?

Petroskoin-matkalta kuulin terveisiä, että ovat siellä puutteellisissa oloissa elämäänsä tyytyväisiä. Meillä taas on kaikkea, ja mikään ei riitä. Vaatimattomampi elämänsuunnittelija laittaa rahaa syrjään pahan päivän varalle. On viisasta varautua. Verrataan vaikkapa niihin, jotka paikkaavat velkakierteen ammottavia repeämiä uusilla korkeakorkoisilla lainoilla. Siinä on talouden hallinta kadonnut, ellei vähän laajemminkin elämänhallinta. Kylmä hiki tulee jo ajatuksesta.

Maallisen, inhimillisen elämänhallinnan tukeminen on ja pysyy diakonian tärkeänä tehtävänä. Mutta Jeesus ei nyt opeta sitä. Tähän maailmaan kuuluvat epävarmuus ja katoavaisuus. Rikkaudet voidaan menettää vähintään yhtä helposti kuin vaatimattomat säästötkin. Viime kädessä ihmisen varautumisen ja elämänhallinnan varaan ei voi luottaa. Toista suuntaa on etsittävä, Jumalan hallintaa ja huolenpitoa. Uskallanko luottaa ja seurata rakkauden kutsua? Kuoleman pahasta päivästäkin tulee silloin hyvä.

Ensi sunnuntai on 16. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Jumalan huolenpito. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 86:1, 3–7, 2. Moos. 16:11–19, 31, 35, Ap. t. 20:32–35 tai 1. Tim. 6:17–19 ja Matt. 6:19–24.