Sivun toiminnot

Viisas johtaja

Jumala lupasi antaa Israelin kuninkaalle Salomolle mitä vain tämä halusi. Salomo sanoi haluavansa ymmärtäväisen sydämen, jotta osaisi hallita oikein ja erottaisi hyvän pahasta. Jumala toteutti hänen pyyntönsä. (1. Kuninkaiden kirja 3. luku)

Filosofian professori Sami Pihlström, mitä ajattelet Salomon pyynnöstä?

— Salomon tarina tuo juutalais-kristillisen tradition ulkopuolelta mieleen Platonin Valtion. Siinä esitetään kuuluisa ajatus, että viisauden rakastajien eli filosofien tulisi olla ihannevaltion johtajina. Viisaus ja ymmärrys ovat ominaisuuksia, joita on ajateltu hyvällä johtajalla olevan.

Millaista viisautta tämän päivän johtajat tarvitsisivat?

— On oltava varovainen, kun vanhoista teksteistä etsitään aineksia nykypäivään. Varmasti kaikki voivat kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että viisautta ja ymmärrystä tarvitaan ihmisten kanssa elämisessä. Siitä voidaan kiistellä, mitä viisaus on. Jollakulla voi esimerkiksi olla valtavasti tieteellistä tietoa, mutta hän ei välttämättä ole "viisas" sanan moraalisesti syvässä mielessä tai hänen tietonsa eivät jäsenny kokonaisuudeksi niin, että hänen voisi sanoa "ymmärtävän".

Ovatko vallanpitäjän viisaus ja moraali kytköksissä toisiinsa?

— Johtajalle olennaista on se, miten hän asemaansa käyttää. Viisauteen tuntuisi liittyvän omien tekojen ja ajatusten merkityksen itsekriittinen tutkailu ja sen jatkuva arvioiminen, mitä seurauksia niistä toisille on. Viisauteen kuuluu toisista ihmisistä välittäminen ja toisen ihmisen kunnioittaminen. Johonkin tällaiseen Salomokin varmaan toivoi kykenevänsä.

Pauli Juusela
kuva Matti Pikkujämsä
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...