Miksi kirkkoa nakertavien naispappeus- ja parisuhdekiistojen ratkaiseminen ei tunnu onnistuvan ja osapuolet puhuvat loputtomasti toistensa ohi? No siksi, että toiset väittävät omistavansa paremman radion kuin toiset. Ja toiset puolestaan ajattelevat, että kummankin radio on ihan yhtä kehno — nuo toiset eivät vain tunnu sitä tajuavan.

Tämä selitysmalli löytyy Richard Hollowayn kirjasta Ei pyhä eikä paha (Like 2009), jossa hän erottaa toisistaan kaksi erilaista uskonnon tyyppiä: vahvan ja heikon.

Vahvan uskonnon kannattajat väittävät, että heidän radioonsa tulee selkeä signaali Jumalalta. Siksi heillä ei ole erehtymisen vaaraa, on kyse sitten maailman luomiseen liittyvistä faktoista tai siitä, kuinka ihmisen tulee elää.

Heikon uskonnon väki vastaanottaa Jumalalta vain pätkivää ja heikkoa signaalia. Siitä ei ihan saa selvää. Eivätkä he usko, että toisen leirin radio olisi yhtään sen parempi. Ihmiset nyt vaan eivät voi olla varmoja tuonpuoleisesta tulevien signaalien tarkoituksesta. Tulkinnaksi menee.

Lisäksi on vielä kaksi muutakin ihmisryhmää. Jos Hollowayn radiovertausta venyttäisi, niin postuskonnon edustajien mielestä radionkuuntelu on kunnioitettavaa ja inhimilliseen kulttuuriin kuuluvaa. Ja sitten on se joukko ihmisiä, joka ei ole koskaan kuunnellut radiota, joka ei kerta kaikkiaan ymmärrä sen viehätystä tai jonka mielestä kaikki radionkuuntelu pitäisi vahingollisena kieltää.