Sivun toiminnot

Pätkii, ei pätki

binder1-pdf-adobe-acrobat-pro_page_16_image_0011.jpg
Millainen radio sinulla on?
Millainen radio sinulla on?

Miksi kirkkoa nakertavien naispappeus- ja parisuhdekiistojen ratkaiseminen ei tunnu onnistuvan ja osapuolet puhuvat loputtomasti toistensa ohi? No siksi, että toiset väittävät omistavansa paremman radion kuin toiset. Ja toiset puolestaan ajattelevat, että kummankin radio on ihan yhtä kehno — nuo toiset eivät vain tunnu sitä tajuavan.

Tämä selitysmalli löytyy Richard Hollowayn kirjasta Ei pyhä eikä paha (Like 2009), jossa hän erottaa toisistaan kaksi erilaista uskonnon tyyppiä: vahvan ja heikon.

Vahvan uskonnon kannattajat väittävät, että heidän radioonsa tulee selkeä signaali Jumalalta. Siksi heillä ei ole erehtymisen vaaraa, on kyse sitten maailman luomiseen liittyvistä faktoista tai siitä, kuinka ihmisen tulee elää.

Heikon uskonnon väki vastaanottaa Jumalalta vain pätkivää ja heikkoa signaalia. Siitä ei ihan saa selvää. Eivätkä he usko, että toisen leirin radio olisi yhtään sen parempi. Ihmiset nyt vaan eivät voi olla varmoja tuonpuoleisesta tulevien signaalien tarkoituksesta. Tulkinnaksi menee.

Lisäksi on vielä kaksi muutakin ihmisryhmää. Jos Hollowayn radiovertausta venyttäisi, niin postuskonnon edustajien mielestä radionkuuntelu on kunnioitettavaa ja inhimilliseen kulttuuriin kuuluvaa. Ja sitten on se joukko ihmisiä, joka ei ole koskaan kuunnellut radiota, joka ei kerta kaikkiaan ymmärrä sen viehätystä tai jonka mielestä kaikki radionkuuntelu pitäisi vahingollisena kieltää.

Timo Saarinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...