Sivun toiminnot

Teknologian ilosanomaa

binder1-pdf-adobe-acrobat-pro_page_16_image_0008.jpg
IT Pro Evangelist Janne Pohjala puhuu TechDays-tapahtumassa.
IT Pro Evangelist Janne Pohjala puhuu TechDays-tapahtumassa.

Maailman suurimman ohjelmistoalan yrityksen Microsoftin Suomen osaston palkkalistoilta löytyy monenlaista osaaja. Joukossa on — ehkä vähän yllättäen — myös neljä evankelistaa. Microsoftin evankelista-tiimissä ahertavat muun muassa Architect Evangelist ja Developer Evangelist.

Perinteisesti kiertäviä kristittyjä saarnaajia on kutsuttu evankelistoiksi. Minkälaista sanaa ohjelmistojätin evankelistat julistavat?

— He julistavat teknologian ilosanomaa. Evankelistat kertovat asiakkaille ja kumppaneille minkälaista tuotekehitystä on luvassa. He kertovat tulossa olevasta teknologiasta, jota ei vielä ole myytävänä, Microsoftin kehittäjä ja alustayksikön johtaja Mika Okkola kertoo.

Suomessa Microsoftin evankelistat ovat viimeisen vuoden aikana saarnanneet muun muassa uusimmasta Windows 7 käyttöjärjestelmästä, joka saadaan markkinoille muutaman kuukauden päästä. Viime aikoina evankelistojen suurin puheenaihe on ollut tulossa oleva Microsoftin Azure palvelualusta.

Liike-elämän sananjulistus liittyy kiinteästi myyntiin ja markkinointiin. Eikä teknologian ilosanomaa julisteta heti koko maailmalle. Ensimmäisinä tulevaisuuden tuotteista saavat tietää suuret asiakkaat, salassapitosopimuksella.

Microsoftilla evankelista-termi on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta. Okkolan mukaan termi ei ole aiheuttanut hämmennystä.

— Ihmiset ymmärtävät aika hyvin, minkä takia ja missä merkityksessä me käytämme titteliä. Itse olen kuullut puhuttavan tämän alan evankelistoista ensimmäisen kerran jo joskus 1990-luvun puolivälissä. Titteli on käytössä muissakin alan firmoissa, Okkola kertoo.

kuva Matti Rajala
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...