Sivun toiminnot

Kuinka vantaalainen?

binder1-pdf-adobe-acrobat-pro_page_04_image_0001.jpg
Peter Lindström, 62, on vantaalainen maanviljelijä.
Peter Lindström, 62, on vantaalainen maanviljelijä.

100 %

vantaalainen

Hanabölen kylässä sijaitseva maatilani on ollut sukuni omistuksessa jo lähes kolmensadan vuoden ajan. Olen asunut koko ikäni Vantaalla. Ei ole tullut tarvetta muuttaa pois. En ole hankkinut edes kesämökkiä. Tänä kesänä pidin yhden päivän lomaa, kun lähdin maamiesseuran retkelle.

Synnyin Rekolassa. Silloin Hanabölen ja Rekolan välissä oli metsää, jonka poikki kulki kiemurainen hiekkatie. Muutin nykyiseen kotiini 12-vuotiaana. Tilan renkituvissa asui paljon lapsia. Teimme kaikkea, mitä pienet pojat tekevät. Hiihdimme, luistelimme Keravanjoen jäällä ja rikoimme linnunpesiä. Koskaan ei ollut tekemisen puutetta.

Tiesin jo pienenä poikana, että minusta tulee maanviljelijä. Kävin maamieskoulun. Samaa ei voinut suositella omalle pojalle. Maanviljelys ei enää kannata. On pitänyt etsiä muita tapoja ansaita elanto. Maatilalle on hankittu pari kaivinkonetta. Peltoja on vuokrattu mansikkamaaksi ja tulevan golfkentän käyttöön. Viime keväänä kylvin 54 hehtaaria vehnää. Aion jatkaa viljelemistä niin kauan kuin terveys sallii.

kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...