Sivun toiminnot

Pientä puhetta

Olin muutama vuosi sitten valitsemassa seurakunnan leirikeskukseen isäntää. Haastatteluun oli kutsuttu kolme paikallista metsien miestä, joiden kädessä lapio oli kulunut huomattavasti enemmän kuin kynä.

Haastattelut etenivät mallikkaasti, kunnes direktoraatti päätti kysyä miesten suhdetta kirkkoon ja Jumalaan. Haastatteluporukan puheenjohtaja esitti isäntätarjokkaille aina saman kysymyksen: "No, miten sinulla on noiden uskonasioiden laita?" Kysymyksen jälkeen seurasi pitkä hiljaisuus, joka päättyi aina samaan vastaukseen: "Ne on kunnossa." Tämän jälkeen ei uskonasioista enää udeltu.

Kun suomalainen mies puhuu uskostaan, hän tekee sen vakaasti ja harkitusti. Usein tulee melkein sellainen olo, ettei suomalaisen miehen uskonrauhaa saa häiritä, niin syvältä tuntuvat nuo vähät sanat kumpuavan. Joskus vähänkin on paljon.

Kesän alkupuolella olin hautaamassa erään kuuron miehen. Perinteiseen tapaan oli sovittu, että muistotilaisuudessa kukin saa vapaasti kertoa muistojaan vainajasta. Erikoisinta oli, että kaikki puheenvuoron käyttäjät tekivät sen viittomakielellä, suuren tunteen vallassa. Voi sitä käsien liikettä ja vimmaa! Kukaan oikean puhekyvyn omaava ei puolestaan puhunut sanaakaan.

Suomalaisilla sanat tuntuvat tarttuvan kitalakeen. Ehkä sanoilla on myös liian suuri painoarvo. Raamatussakin annetaan hiljaisuudelle ja puhumiselle yhtä suuri arvo: "Aika olla vaiti, ja aika puhua."

Sanat voivat kuitenkin myös hoitaa ja puhdistaa. Vaikka ei monisanaisesti pystyisikään elämäänsä jakamaan, on pari sanaa syytä jokaisen opetella. Kiitos ja anteeksi. Jo noilla sanoilla pääsee pitkälle, jopa taivaaseen asti.

Mikko Salmi
kuva Mikke Pöyhönen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...