Maassamme elää vielä kymmeniätuhansia Suomen sotien sotaorpoja, jotka saavat kokea isänmaan puolesta kaatuneiden isiensä menettämisestä aiheutuneita traumoja ja menetyksiä. He eivät ole toistaiseksi saaneet minkäänlaista muistamista tai hyvitystä vaikeista ja vaarallisista sodanajan olosuhteista. Asioiden hoito kunniallisella tavalla ei ole myöhäistä vieläkään.

Ikääntyvät sotaorvot, joiden keski-ikä on noin 70 vuotta, ovat aloittaneet järjestäytyneen toiminnan 2000-luvun alussa. Nykyisin maassamme toimii 27 alueellista sotaorpoyhdistystä. Yhdistystoiminta perustuu jäsenistön vapaaehtoiseen työhön.

Maamme on joutunut kansainvälisen markkinatalouden armoille ja puristukseen. Sen seurauksena yhteiskunnallisia ja myös vanhusväestön palveluja on taloudellisista syistä leikattu. Sen vuoksi ikääntyvät sotaorvot ovat aloittaneet tavoitteellisen työn periaatteella "Ei oikeutta maassa saa, jos itse sit’ ei hanki".

Tärkeä osa sotaorpojen toimintaa on vertaistuki. Henkisen tukitoiminnan rinnalla tarvitaan aineellista tukea, raivaajasukupolvelle kuuluvaa kuntoutusta ja huoltoa.

Haluaisimme, että sotaorvot olisivat edustettuina veteraanijärjestöissä ja kunnallisessa päätöksenteossa. He sopisivat myös puhujiksi juhlatilaisuuksiin ja koulujen juhliin.

Sotaorpojen toimintaa ovat tukeneet muun muassa kunnat ja seurakunnat. Sen sijaan valtio, eduskunta ja Raha-automaattiyhdistys puuttuvat tukijoitten listalta. Nyt on tehtävä tavoitteellista ja pitkäjänteistä työtä, jotta sotaorvot tunnustettaisiin sodissa kärsineiksi. He menettivät isänsä vapaan Suomen puolesta ja ovat olleet jälleenrakentamisen raivaajapolvea.