Sivun toiminnot

Virsi-Idols

binder1-pdf-adobe-acrobat-pro_page_03_image_0005.jpg

Netissä voi nykyään kuunnella musiikkia ilmaiseksi, vieläpä laillisesti. Ruotsalainen Spotify-palvelu tarjoaa lähes neljä miljoonaa kappaletta verkon yli kuunneltavaksi. Muutama mainos silloin tällöin on pieni hinta siitä, että saa itse valita, mitä kuuntelee. Ja jos mainokset ärsyttävät, niistä pääsee kohtuullisella kuukausimaksulla eroon.

Päädyin erään musikaalisen syöksykierteen seurauksena kuuntelemaan palvelun kautta virsiä. Ensin Samuli Edelmannia ja sitten tiukempia sovituksia Metallimessu-albumilta. Monet virret ovat kestäneet ajan hammasta parhaimmillaan lähes pari tuhatta vuotta. Erilaiset sovitukset kuluvat, mutta perusvire kantaa.

 

Virsikirjauudistus valmistui 1986. Silloin kaivettiin juoksuhaudat, joista ammutaan harvakseltaan hajatulta yhä edelleen. Veisaavan kirkkokansan keskuudessa yksi harmittelee rytmiikkaa ja toinen laulaa jääräpäisesti vanhoilla sanoilla.

Rintamalinjojen välissä on vaivihkaa kasvanut sukupolvi, jota virret eivät voisi vähempää kiinnostaa. He ovat netin ja digitekniikan ympäröiminä kasvaneita milleniaaleja, jotka kysyvät mieluummin googlelta kuin äidiltään, pitävät kirjaa antiikkisena keksintönä ja kuluttavat musiikkinsa napit korvilla verkon ylitse. Eikä bittivirrassa virsiin juuri törmää, jos ei itsepäisesti sitä yritä tai joku siihen pakota.

 

Virret ovat kirkolle sekä aarrearkku että riippakivi. Virsilauluun kasvanut sukupolvi ammentaa niistä sisältöä elämän taitekohtiin, mutta yhä useammin kastetta tai vihkimistä toimittava pappi joutuu esittämään vaivautunutta yksinlaulua.

Virsien sisältämä viisaus ja lauletun rukouksen rytmi eivät välity, kun kosketus perinteeseen on katkennut. Asian ääneen sanominen saa lehtien mielipideosastot paukkumaan, kun kanttorit rientävät kiistämään ongelman olemassaolon tai vierittämään syytä koti- ja koulukasvattajille.

On kuitenkin rehellistä sanoa, että yhden soittimen repertuaari ja yhden tyylisuunnan musiikki ei nykymaailmassa enää riitä. Onneksi muutamissa seurakunnissa on jo uskaltauduttu palkkaamaan nuorisomuusikoita tai laajentamaan jumalanpalvelusten tyyli- ja instrumenttivalikoimaa.

 

Norjan ja Ruotsin kirkot ovat freesanneet virsikirjojaan viime vuosina. Meidänkin kirjamme voisi ottaa uudelleentyöstöön. Myös milleniaalien voimia tarvitaan suunnittelussa. Lupaan ilmoittautua koelauluihin, jos lopputuloksena on virsien Idols.

Antti Siukonen
Fleim-nuorisomedian päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...