Kesän uutiset ovat olleet synkkiä. Irtisanottu, lomautettu, kuollut pommi-iskussa, ammuttu… Ihmisoikeustaistelija ammuttu Tšetšeniassa niin kuin Anna Politkovskaja jokin aika sitten.

Kovenevat asenteet meilläkin sanovat yhä useammin: Ei kuulu meille. Vieraan maan asioita. Pärjätkööt siellä miten pärjäävät. Kerjäläiset pois katukuvasta. Maahanmuuttajille tarkempi seula.

Miten jaksamme pysyä vereslihalla, haavoittumaan valmiina, oikeamielisinä? Ei ole tarkoitus, että toiset nauttivat aurinkorannoilla löhöten, yltäkylläisissä sviiteissä herkkuja maistellen, kun toiset kerjäävät ruokaa ja asuntoa, ihmisoikeuksiensa tunnustamista, sananvapautta.

Onneksi vireillä on monenlaista liikehdintää. Iloiseksi tulin Martti Ahtisaaren kommentista, että maahanmuuttajia tarvitaan lisää. Ei pidä hävetä auttamistakaan. On vielä lupa olla laupias samarialainen, mutta aina parempi, jos maahanmuuttajilla on kokemus, että heitä tarvitaan.

Me tarvitsemme kaikki toisiamme. Se on vaikea läksy, eikä aina ihan itsestään selvä. Se on kuitenkin syvä ilo meille kaikille: kukaan ei ole tarpeeton.