Sivun toiminnot

Lapsikaappausuhka huomioitava

Olemme huolestuneena seuranneet viimeaikaisia huoltoriitoihin liittyviä tuomioistuinratkaisuja, jotka mahdollistavat lasten kuljettamisen Haagin kansainvälisen lapsikaappaussopimuksen ulkopuolisiin maihin, erityisesti tapauksissa, joissa lapsi on kaappausuhan alainen.

Tuomioistuimet ovat tehneet päätöksiä, joiden mukaan lapsen vanhempi voi vastoin toisen vanhemman tahtoa hankkia lapselle Suomen passin viedäkseen tämän maahan, jonka viranomaiset eivät voi tai halua taata lapsen paluuta Suomeen. Tuomioistuimessa on jopa tarkoitushakuisesti muutettu yhteishuolto yksinhuolloksi vanhemmalle, joka haluaa näin toimia.

Toivomme hartaasti, ettei tulisi ennakkotapauksia joissa viranomaiset ovat harkitsemattomilla päätöksillä edesauttaneet lapsen kaappaamista. Suomen oikeusjärjestelmän tulee huomioida olemassa oleva kaappausuhka sen vaatimalla vakavuudella. Lapsikaappaus on sekä lapsen, että lapsestaan erotetun vanhemman ja muiden lähisukulaisten kohdalla suuri tragedia, jollaista maamme viranomaiset eivät missään tapauksessa saa olla edesauttamassa.

Eri viranomaiset ovat sitoutuneet perheväkivallan ehkäisyyn ja vähentämiseen. Juuri lapsikaappaus on esimerkki julmasta perheväkivallasta.

Oikeusministeriön tulee ohjeistaa viranomaisia lapsikaappauksista, jotta tuomioistuimet ja passeja myöntävät viranomaiset osaavat tunnistaa riskit ja uhat. Ehdotammekin että Oikeusministeriö ryhtyy välittömiin toimiin luodakseen yleispätevän ohjeistuksen siitä, kuinka tunnistaa lapsikaappausriski ja miten se tulisi ottaa huomioon asioiden käsittelyssä. Ohjeistusta tulisi noudattaa kaikkialla riippumatta paikkakunnasta tai oikeusasteesta.

Kaapatut Lapset ry:n puolesta
Julle Tuuliainen varapuheenjohtaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook