Näen sokean miehen kävelemässä yksin apunaan valkoinen keppi. Miehen suuntavaisto ohjaa häntä kohti metsää. Ohi ajava pyöräilijä pysähtyy ja ohjaa puheellaan miehen takaisin kävelytielle ja suojatien ylitse. Sokealla miehellä on vahva luottamus itseensä ja lähimmäisiin, koska on lähtenyt yksin kävelylle.

Pysyisinkö itse luottamaan? Voisinko heittäytyä tuntemattomaan turvanani toive siitä, että lähimmäiseni auttaa?

Jeesus opetti, että jokainen on lähimmäinen rotuun, uskontoon tai mihinkään muuhun katsomatta. Kuinka me todellisuudessa määrittelemme lähimmäisen? Kun kysytään, kuka on lähimmäisemme, vastaammeko, että perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät? Voiko lähimmäisemme olla tuntematon?

Olemme saaneet lahjaksi luomakunnan Jumalalta. Monesta asiasta on pidettävä hyvää huolta ja paljon on hoidettavaa; luonto, eläimet ja ihmiset. Kuinka jaksaa hoitaa Jumalalta saatuja lahjoja päivästä toiseen, vuodesta toiseen? Varsinkaan, kun muistelee, miten lapsena lahjaksi saadulla nukellakaan ei jaksanut kauan leikkiä. Tai entäpä se lahjaksi saatu maljakko, joka pölyyntyy kaapissa?

Jumalalta saadun lahjan hoitaminen ja vaaliminen tuntuu aika mahdottomalta. Mutta onneksi en ole yksin tai kaksin, vaan se koskee meitä kaikkia. Voin turvautua toiveeseen, että lähelläni on auttava lähimmäinen. Sillä kun tulee se hetki, jolloin uskollisuuteni horjuu, läheltäni löytyvät auttavat kädet.

Ensi sunnuntai on 10. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 119:129–136, Sananl. 3:27–32 tai 1. Moos. 41:46–49, 53–57, Hepr. 10:19–25 tai Ap.t. 20:17–24 ja Luuk. 12:42–48.