Sivun toiminnot

Hyvämuistisia avioitujia

binder1-pdf-adobe-acrobat-pro_page_12_image_0010.jpg
Vantaalaiset uskovat muistavansa hääpäivänsä.
Vantaalaiset uskovat muistavansa hääpäivänsä.

Helposti muistettavat avioitumisajankohdat kuten 2.2., 6.6. ja 7.7. ja ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Toinen trendi on häitten sijoittuminen loppukesään, elokuun suosio vihkikuukautena on huimassa kasvussa.

Tulevana lauantaina 8. elokuuta, nämä kaksi trendiä yhdistyvät. Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan tulossa on vuoden suosituin hääpäivä, sillä kestosuosikki 7.7. osui tänä vuonna tiistaille. Myös lauantaille osunut 6.6. oli suosittu vihkipäivä, mutta ei voita elokuun toista lauantaita.

Vantaalaiset näyttävät kuitenkin vielä luottavan siihen, että muistavat hääpäivänsä, eivätkä turvaudu helpoimmin muistettaviin päivämääriin. Tulevana lauantaina Hakunilan ja Rekolan seurakunnissa ei nimittäin ole yhtään vihkimisiä, Hämeenkylässä sentään kaksi. Korson seurakunnassa tarvittiin pappi yksiin häihin, mutta itse vihkiminen tapahtuu Helsingissä.

Tikkurilan seurakunnassa juhlitaan kuusia häitä, nekin tosin ripoteltuna sinne tänne, sillä suosittu Pyhän Laurin kirkko on tuona lauantaina varattu Laurin elojuhlille.

Mies, vieläkö muistatko hääsi?

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...