Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Vantaan hautausmaille istutetaan tällä viikolla kesäkukat. Hoitosopimuksia on tehty noin 2 500. Kukkia tulee seurakuntien hoitoon annetuille haudoille ja kirkkopihoille. Hämeenkylän, Korson, Helsingin pitäjän kirkon ja Ruskeasannan hautausmaille on tänä vuonna tilattu yli 10 000 kesäkukkaa. Kukat koristavat myös kirkkopihoja ja seurakuntakeskuksia. Hautausmaille istutetaan perinteisiä hautausmaakukkia kuten kesäbegonioita, verenpisaroita ja ahkeraliisoja.
  • Vantaan vammaisneuvoston puheenjohtaja ja Vantaan seurakuntien yhteisen seurakuntatyön johtokunnan jäsen Antero Jääskeläinen on kuollut. Hän menehtyi äkillisesti 30. toukokuuta 58-vuotiaana. Jääskeläinen ajoi eri vammaisryhmien asiaa useissa luottamustehtävissä. Hän halusi vahvistaa vammaisten mahdollisuuksia osallistua seurakuntien toimintaan ja lisätä vammaisten vaikutusta toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.
  • Suomen kielen opetusta nuorille maahanmuuttajille Vantaalla halutaan lisätä. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta teki asiasta kannanoton kaupunginhallitukselle, sillä aikuisopiston suomen kielen kursseille ei ole tarpeeksi paikkoja. Vantaan aikuisopistossa on perusopetuksessa ja valmistavassa opetuksessa 75 paikkaa, mutta ne ovat jo täynnä tämän vuoden loppuun asti.
  • Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen on valittu Euroopan kirkollisten avustusjärjestöjen yhteistyöjärjestön Aprodevin puheenjohtajaksi. Aprodev koostuu 17 järjestöstä, jotka käyttävät avustustyöhön 700 miljoonaa euroa vuodessa. Pentikäinen aikoo toimia erityisesti ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi sekä EU:n ja Israelin yhteistyön tiivistämiseksi.
  • Valtaosa Suomen tiekirkoista on avannut ovensa matkailijoille. Tiekirkoissa voi hengähtää hetken, tutustua kirkkotaiteeseen, joissakin kirkoissa on myös musiikkiesityksiä tai museo. Tänä kesänä tiekirkoissa esitellään erityisesti kirkkojen tekstiiliaarteita aina keskiajalta nykyaikaan. Varhaisimmat Suomessa säilyneet kirkkotekstiilit ovat peräisin 1200–1500-luvuilta. Tiekirkkojen aukioloajat, osoitteet ja ajo-ohjeet löytyvät osoitteesta www.tiekirkot.fi.
     
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...