Toisin on Iranissa
Onneksi Suomessa politiikkaa ja uskontoa ei joka asiassa sotketa toisiinsa, vaikka ortodoksi-isä pääsikin europarlamenttiin. Arkkipiispa Paarma ei kuitenkaan saanut päättää, ketkä saivat asettua ehdokkaiksi. Ei hän päätä siitäkään, mikä eduskunnan säätämä laki voidaan hyväksyä.
Toisin on Iranissa. Siellä valitaan presidentti perjantaina 12.6.
Iranilaisen ihmisen arkielämä määräytyy monessa asiassa sen mukaan, mitä maan hengellinen johtaja ja vartioiden neuvosto päättävät. Kuka tahansa ei nimittäin kelpaa edes vaaliehdokkaaksi. Esimerkiksi siisti parta viittaa todennäköisesti ehdokkaan länsi-sympatioihin. Luotettavan koraaninosaajan tunnistaa suttuparrasta. Edellisissä vaaleissa 1 700 siistipartaista yrittäjää karsittiin epäilyttävinä.
Teologien ja juristien muodostama vartioiden neuvosto päättää myös siitä, mitkä parlamentin hyväksymät lait hylätään. Neuvosto tutkii kaikki muutosesitykset Koraanin näkökulmasta. Jos esitys ei ole Koraanin hengen mukainen, asia on loppuunkäsitelty. Muutosta ei tapahdu.
Hengellinen johtaja valvoo käytännössä kaikkea: hallitusta, parlamenttia, oikeuslaitosta ja talouttakin.
Ei ole kumma, että moni 70 miljoonasta iranilaisesta on turhautunut. Uudistuksia vaativien määrä on suuri ja uudistustarpeet on nähty kauan. Muutoksia on vain näköjään mahdoton saada aikaan ilman perustuslain muutosta.
Lehdistön avulla on yritetty. Tästä kertoo esimerkiksi se, että vuonna 1999 runsaan puolen vuoden aikana lakkautettiin 20 lehteä. Kansalaisrohkeutta on, mutta se saattaa viedä vankeuteen ja kidutettavaksi. Vähemmän vakaumukselliset suut pysyvät kiinni.
"Oikeille" mielipiteille sen sijaan annetaan mahdollisuus. Niin sanottujen spontaanien mielenosoitusten takana on ilmainen bussikuljetus, jonka yhteydessä saa ruokaa kolmesti päivässä.
Vaaleissa nykyinen presidentti Mahmud Ahmadinejad on saanut haastajikseen uudistusmieliset Mir Hossein Mousavin ja Mehdi Karroubin. Molemmilla on Facebookissa tukisivustoja, mutta ennen vaaleja Facebookin verkkoyhteisöön pääsy on estetty.
Mutta onhan sentään televisio ja radio. Onpa hyvinkin. Mutta sekä television että radion päälliköt nimittää hengellinen johtaja.
Lisää Iranin ihmeistä kerrotaan toimittaja Liisa Liimataisen kirjassa Iran — huntu ja haaste (Like 2009). Kirjaan on haastateltu kymmeniä ihmisiä, jotka valottavat maataan eri näkökulmista.

