Tarvitseeko jumalanpalveluksessa viihtyä? Luulen, että ei, sillä asiasta ei ole mainintaa kirkkokäsikirjoissa.

Silti viihtyvyyteen tähtääviä erityismessuja on vuosituhannen vaihteessa toteutetun jumalanpalvelusuudistuksen hengessä putkahdellut tasaiseen tahtiin. Pop-, tango-, Elvis- ja metallimessu muuttivat musiikkityylin. Nallemessu taas avasi seurakuntalaisten silmät näkemään, että myös nalle voi kantaa kulkueristiä. Sateenkaarimessu loi sateenkaarikansalle tilan, jossa Jumala sai puhua heille ilman muun seurakunnan sormenheristelyä.

Uudet messut muuttivat myös seurakuntalaisten käyttäytymistä. Kukaan ei enää ihmettele, jos joku vähän moshaa Herraa hyvää kiittäkää -virren tahtiin tai hakeutuu puolta tuntia ennen jumalanpalveluksen alkamisajankohtaa varaamaan paikkaa parhaasta rokkipoliisin päivystyspaikasta urkuparven läheisyydestä. Ainoastaan sunnuntain pääjumalanpalveluksessa — virallisuuden, vakavuuden ja säntillisyyden viimeisessä linnakkeessa — nyrpistellään nokkaa uusille käyttäytymistavoille.

Olen suivaantunut pariin otteeseen oman seurakuntani jumalanpalvelukseen. Ei minua niin haittaa, jos saarna on pitkäveteinen tai virret liian pitkiä. Tylsistyminenhän vain ohjaa suuntaamaan ajatuksia kohti Jumalaa. Oikeastaan minua suututtaa enemmän palveluksen jälkeisen niin sanotun kolmannen sakramentin eli kirkkokahvien viettotapa. Kukaan ei puhu kenellekään, eikä varsinkaan, jos ikäeroa näyttää olevan useampi kymmenen vuotta. Messun rakenne ei tee automaattisesti yhteisöä, vaan sen luo muu vuorovaikutus. Olisiko vastaus kirkkopizzoissa, kuten nuorten aikuisten kirkolliskokous vuonna 2005 ideoi?

On harmillista, että Jumalasta puhuminen on niin vaikeaa. Kynnystä madaltamaan tarvitaan uusia pelinavauksia sekä messuun että kirkkokahveille. Ja rohkeutta napsia palasia toimivista erityismessuista myös jokasunnuntaiseen pääjumalanpalvelukseen. Näin saadaan uusia tarttumapintoja myös jumalapuheelle.

Joskus muinoin kai leipää jaettiin letkeämmässä yhteisöllisyyden hengessä. Sama Jumala palvelee kirkkokansaa edelleen yhtä laadukkaasti kuin aina, mutta ulkoinen viihtyvyys on tainnut laskea. Minua ei haittaisi, jos yhtenä sunnuntaina olisi sateenkaarimessu, toisena metallimessu ja joskus ristiä kantaisi nalle. Kunhan sillä voitettaisiin takaisin edes ripaus yhteisöllisyyttä.