1700-luvun hienot naiset menivät naimisiin, hoidattivat kaikki kotityöt piioilla ja tekivät ristipistotöitä muiden hienojen naisten kanssa?

Ehkä joskus niinkin, mutta ei Turussa asunut papin rouva Helena Escholin (1731–1783). Kirsi Vainio-Korhosen kirja Suomen herttuattaren arvoitus — suomalaisia naiskohtaloita 1700-luvulta (Edita 2009) kertoo, kuinka Escholin sai elantonsa kirkosta, vaikka ei perinteisiin kirkollisiin ammatteihin päässytkään.

Kun Helena Escholin oli 41-vuotias, hänen pappipuolisonsa David Deutch kuoli ja Helena jäi yksin viiden lapsen kanssa. Papin leskille kuului niin sanottu armonvuosi, jolloin papin perhe sai kaikki edesmenneen tulot, kunhan palkkasi tälle sijaisen, mutta kodista eli pappilasta piti luopua.

Moni papinleski teki käytännöllisen ratkaisun ja avioitui uuden pappismiehen kanssa, vaikka ikäeroa olisi ollut paljonkin. Vääräleuat kutsuivat tällaisia naimakauppoja ”konservoinniksi”.

Escholin ei ottanut uutta sulhoa, vaan päätti elättää itse itsensä, lapsensa ja siinä sivussa pari piikatyttöä. Elannon hän sai valmistamalla kaikki Turun tuomiokirkossa tarvittavat öylätit ja kynttilät sekä perustamalla pesulan, joka vastasi tuomiokirkon liinavaatteista.

Aivan kaikkea niin sanottuun parempaan perheeseen syntynyt Escholin ei sentään tehnyt itse: raskaimmat työt kuten veden kanto, karjanhoito ja pyykkäys kuuluivat piioille.