Sivun toiminnot

Oliko kirja hyvä?

Kirjallisuuspiiri kokoontui Lammaskuja 2B:n kerhohuoneessa ma 1.6. ja jäi kesätauolle.

Meri Castrén, 92

Kuinka tulit piiriin?

— Tulin piiriin yli kymmenen vuotta sitten. Kun muutin Pähkinärinteeseen, minulla ei ollut täällä lainkaan tuttavia. Olen lukenut paljon nuoresta pitäen, ensin tyttökirjoja ja sitten myöhemmin elämäkertoja ja historiaa.

— Minulla ei ole korkeaa koulutusta. Niinpä lukeminen on ollut tapani sivistää itseäni. Olisin tullut piiriin jo aikaisemmin, mutta pelkäsin, että piirissä käy kovin oppinutta väkeä.

Mitä ajattelet kokoontumisen aiheesta?

— Viime kerralla kuukausi sitten sovittiin, että aiheena on Bo Carpelanin Lapsuus-kirja. Luin kirjan, mutta en muista siitä niin paljon, että olisin voinut osallistua aktiivisesti keskusteluun.

Pisteillä 1–5, paljonko annat kokoontumiselle?

— Annan 5 pistettä. Piiri on minulle kaikki kaikessa. En käy enää yksin muualla kuin täällä ja lenkillä.

Terttu Särmäntö, 66

Kuinka tulit piiriin?

— Tulin piiriin vuosi sitten, kun halusin löytää itselleni uutta tekemistä kodin ulkopuolella. En ole jättänyt väliin yhtään kokoontumista. Tähän kokoontumiseen tulin mökiltä 200 kilometrin matkan takaa. Olen aina lukenut paljon.

Mitä ajattelet kokoontumisen aiheesta?

— Kun luin kirjaa Lapsuus, minulle kävi samoin kuin sen päähenkilölle Daville: lukemisen edetessä kirja tuli painavammaksi. Olen itsekin kotoisin Helsingin kantakaupungista. Sen arkkitehtuuri ja tunnelmat eivät voi olla kovin erilaisia minun varhaislapsuudessani 1940- ja Davin lapsuudessa1930-luvulla.

Pisteillä 1–5, paljonko annat kokoontumiselle?

— Annan 5 pistettä. Piirissä käy monia, jotka ovat olleet puhetyössä. Varmaankin sen takia puheenvuorot ovat niin antoisia ja monipuolisia, ei mitään joutavaa jaarittelua.

Riitta Koistinen, 67

Kuinka tulit piiriin?

— Olin aina haaveillut, että joskus luen lukemattomat lukemattomat kirjani. Näin ilmoituksen piiristä, kun jäin eläkkeelle noin kahdeksan vuotta sitten. Piiri on toiminut vuodesta 1987. Jonkin aikaa olin ryhmän nuorin jäsen, ja siksi minusta tuli avaimenkantaja.

Mitä ajattelet kokoontumisen aiheesta?

— Lapsuus-teos sopii niin ikääntyville kuin pienten lasten vanhemmille. Innostusta lisäsi, että meitä oli kolme piiriläistä kuuntelemassa kirjailijaa, kun hän vieraili Martinlaakson kirjastossa muutama viikko sitten.

— Muulloinkin olemme lukeneet hyvin ajankohtaisia teoksia, vaikkapa Sofi Oksasta ja Hannu Väisästä ennen kuin he saivat Finlandia-palkinnon.

Pisteillä 1–5, paljonko annat kokoontumiselle?

— Annan 5 pistettä vireälle keskustelulle. Se innostaa tarttumaan muihinkin Carpelanin teoksiin.

Ulla-Maija Vilmi
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...