Sivun toiminnot

Tunnelmia Japanista

Millaista on kristittyjen elämä Japanissa ja kuinka luterilainen kirkko siellä toimii? Pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt lähetystyöntekijä Hilkka Kokkonen vierailee sunnuntaina 7.6.Korson seurakunnan lähetyskahveilla ja kertoo kokemuksistaan.

Kokkonen ehti olla yhteensä 17 vuotta Lähetysyhdistys Kylväjän lähettinä Japanissa. Hän muun muassa kehitti diakoniatyötä, jota Japanissa ei juurikaan tehty. Esimerkiksi vanhuksista huolehtiminen on usein sukulaisten vastuulla, mutta viime vuosina yksin asuvien vanhusten määrä on kasvanut.

Kristityt ovat Japanissa pieni vähemmistö. Kristinuskon leviäminen on lähetystyöstä huolimatta ollut hidasta. Seurakunnat ovat pieniä ja rahoittavat toimintansa pelkillä kolehtituloilla. Jo yhdenkin työntekijän palkkaaminen on monelle seurakunnalle suuri ponnistus.

Lähetyskahvit su 7.6. klo 14 Korson seurakuntakeskuksessa

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...