Opetinpa kerran vilkkaanpuoleiselle kahdeksanvuotiaiden poikien ryhmälle uskontoa. Ensimmäisten uskonnontuntien alussa yksi oppilaista protestoi voimakkaasti: "Mä vihaan uskontoa! Mä en ainakaan usko mihinkään Jumalaan ja Jeesuksiin."

Usein seurauksena oli yleinen älämölö: "Niin just, en mäkään usko!"

"Enkä mä! Missä se Jumala muka on, häh? Joo, joo, jossain taivaassa, niin varmaan. En usko!"

Yritin perustella oppilaille, miksi uskontoa on kuitenkin opiskeltava. Yritin myös hätäpäissäni filosofoida, kuinka hyvä suomen kielen sana "uskonto" onkaan. Kuinka sana sisältää sen, että voi uskoa tai sitten ei. Että usko ja varma tieto ovat eri asioita

"Joo, joo. Lässyn lässyn!"

Eipä siis paljoa auttanut. Sama odotti seuraavalla viikolla: "Miks uskontoa on pakko olla? Joo varmaan joku Jeesus-juttu taas!"

"Mä en ainakaan usko."

"En mäkään."

Siinä ei auttanut kiva väritystehtävä eikä mukava satu kirkonrotasta. Tuli hieman kädetön olo. Onneksi armas työtoverini Anneli hoksasi kertoa, kuinka mielellään lapset joskus veisaavat virsiä.

Minäkin päätin kokeilla. Uudet Lasten virsikirjat eivät olleet vielä saatavilla, joten oli tyydyttävä ohutpaperisiin vanhoihin, joita koulusta löytyi.

Virret osoittautuivat menestystuotteeksi. Niitä alettiin veisata säestyksellä ja ilman. Taululle piirsimme virsitaulun, johon kirjoitettiin virsien numerot. Virsikirjasta tuli tärkeä, vaikka kaikki eivät vielä lukeneet sujuvasti. Tärkeää näytti olevan myös mukavan silkkimäisen paperin hypistely ja oikean numeron löytyminen.

Veisuu raikui usein mahtavalla volyymillä. Virsistä syntyi hienoja keskusteluja. Mieleen on jäänyt tämän alussa protestoivan pikkupojan kertomus isoisänsä hautajaisista, kuinka siellä oli laulettu Ystävä sä lapsien, koska se oli ollut ukin lempivirsi. Poika toivoi sitä tämän jälkeen laulettavaksi joka tunnilla, samoin moni muu.

Ehkä näillä veisuutunneilla opittiinkin jotakin, vaikkei varmaankaan opetussuunnitelman mukaisesti. Ainakin minä opin. Nimittäin sen, että virret voivat miellyttää myös lapsia ja nuoria. Aina ei tarvita kosiskelevan rokahtavaa menoa ja meininkiä. Paljon parempaa rokkia kuulee sitä paitsi muualla.