Tämä on viimeinen kolumnini. On aika kiittää lukijoita ja paljastaa, mikä on ollut agendani — jos ei kaikissa, niin ainakin useimmissa kirjoituksissa.

Ensinnäkin, olen halunnut alleviivata uskontojen ajankohtaisuutta. Uskonnon marginalisoitumista koskevat ennusteet ovat osoittautuneet perin virheellisiksi. Uskontojen kohtaaminen on noussut kansainvälisen politiikan keskiöön, samalla kun Jumala on palannut aikalaiskeskustelun ytimeen. Myös ahkerasti epäuskoa markkinoivat uusateistit todistavat tästä.

Toiseksi, olen halunnut tarjota näkymiä uskontokentän muutoksiin. Erityisen tärkeän pidän sitä, että meillä pohjoisessa tiedostettaisiin kristinuskon painopisteen siirtyneen globaaliin etelään. Samaan aikaan kun luterilainen kirkko on laskusuhdanteessa, etelän kirkot vain kasvavat.

Kristinusko ei ole enää valkoisen miehen uskonto, vaikka se virheellisesti sellaiseksi yhä mielletään. Tämän seikan merkitystä voi tuskin yliarvioida.

Opettaessani tulevia opettajia yliopistolla en koe vaikeaksi perustella koulun uskonnonopetuksen tarpeellisuutta. Ajan merkit todistavat uskontojen moninaisesta vaikutuksesta. Siksi uskontojen tuntemusta tarvitaan, mutta myös uutta rohkeutta sekä kykyä puhua uskonnoista.

Moniuskontoistuva suomalainen yhteiskunta tarvitsee kipeästi valmiuksia uskontojen vuoropuheluun ja keskinäiseen ymmärtämiseen. Ymmärtämisen edellytys on riittävä oman perinteen tuntemus, jota pitää täydentää asiallisella tiedolla muista uskonnoista.

Myös globaalien toimintavalmiuksien kannalta — olipa kyse kaupankäynnistä, diplomatiasta tai vaikkapa vain matkailusta — uskonnonopetus kuuluu koulun avainaineisiin. Kulttuurinen ymmärrys on yhtä tärkeää kuin kielitaito. Vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa uskonto olisikin sangen yksityistynyttä ja katukuvassa näkymätöntä, suurimmassa osassa maapalloa niin ei ole.

Meillä Suomessakin, missä uskonto ei heti pistä silmään, erilaiset uskonnolliset perinteet vaikuttavat. Uskontojen kirjo vain kasvaa. Eräänä päivänä bussissa istuessani huomasin tutun kadun varrelle ilmaantuneen paitsi uuden islamilaisen kulttuurikeskuksen myös sikhien gurdwaran eli pyhäkön.