Mikä se on, joka sirisee, surisee, pyyhkii, kurahtelee, naputtaa, tikittää, hyrisee, murisee, viheltää, huokaa, silppuaa, viiltää, kihisee, kähisee, lerpattaa, tärisee, värisee, hinkkaa ja soi?

Se on Suomen heinäsirkkojen ja hepokattien kuoro ja orkesteri. Sen eri lajeja ja niiden sooloja voi kuulla pitkin kesää niityillä, metsissä, pelloilla ja penkereillä.

Erottaisitko niittyheinäsirkan suosirkasta tai lehtohepokatin ruususiipisirkasta? Ne ääntelevät omilla tavoillaan, korkeammalta tai matalammalta, hiljempaa tai kovempaa, erivärisin sirkutuksin ja koputuksin.

Sami Karjalainen on kirjoittanut, kuvannut ja äänittänyt ensimmäisen kattavan tietopaketin Suomen heinäsirkoista ja hepokateista. Nuo pienet, hassunnäköiset kesän airuet, heinäpellonreunan tunnelmabändi ja nuoruuden kulumisesta muistuttava syyssoittojoukko ovat tähän asti jääneet vähemmälle kartoitukselle.

Karjalaisen valokuvat ovat yhtä hyvin taidetta kuin tiedettä. Mutta varsinainen maailmanuutuus on Suomen heinäsirkat ja hepokatit -kirjan (Tammi 2009) mukana tuleva cd-levy, jolla on noin kuusikymmentä ääniraitaa erilaista siritystä. Niitä vain opettelemaan, niin voi rantasaunapolulla hämmästyttää naapurit tokaisemalla: "Tuolla laulaa nurmiheinäsirkka!"

Voit tunnistaa sirityksiä vain, jos vielä kuulet ne. Korkeataajuuksisten sirkkojen äänet katoavat vanhempien ihmisten korvista, joten tartu kesähetkeen kun se on vielä läsnä.