Harvoin sanomalehden mielipidekirjoitus jää pitkäksi aikaa mieleen, mutta kahden kuukauden takainen koulukiusaajan kirjoitus Helsingin Sanomissa jäi. Viime sunnuntain Hesarissa kyseinen kirjoittaja kertoi oman tarinansa laajemmin, nimettömänä.

Entinen koulukiusaaja "Juhani" kertoi kokevansa syyllisyyttä teoistaan. Ei vähiten siksi, että yksi kiusatuista oli tehnyt myöhemmin itsemurhan. Yläasteen tapahtumat tulevat yhä uniin. Toisaalta omien tekojen kohtaaminen on johtanut asennemuutokseen: Juhani ei enää siedä minkäänlaista erilaisuuteen perustuvaa syrjintää.

Tarinalle tuo perspektiiviä tieto siitä, miten yleistä kiusaaminen on. Mannerheimin Lastensuojeluliitto julkisti laajan nettikyselyn tulokset. Kyselyyn oli vastannut yli 15 000 yläkoulussa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevaa 12–19-vuotiasta nuorta. Yläkoululaisista pojista 15 prosenttia ja tytöistä 11 prosenttia kertoi tulevansa kiusatuksi vähintään kerran viikossa, ammattikoulussa luvut olivat 9 ja 7 prosenttia ja lukiossa 4 ja 3 prosenttia. Tuhansien suomalaisnuorten arkeen kuuluu siis jatkuva kiusaaminen ja monet ovat säännöllisesti fyysisen väkivallan kohteena.

Kiusaamisella ja yksinäisyydellä on tutkimuksen mukaan yhteys. Noin kymmenen prosenttia nuorista kokee itsensä yksinäiseksi välitunnilla ja heistä peräti kolme neljästä oli joutunut kiusatuksi viimeisen vuoden aikana. Sosiaalinen eristäminen ja oudoksi leimaaminen ovat myös kiusaamisen muotoja. Vaikeinta tilanteesta selviäminen on silloin, jos nuorella ei ole yhtään ystävää, joiden kanssa voisi puhua vaikeista asioista. Yläasteen ja ammattikoulun pojista kahdeksan prosenttia oli vailla kaveria.

Tutkimuksesta käy ilmi, että iso osa kiusatuista ei kerro kenellekään kokemastaan. Osa niistä, jotka kertovat, joutuu entistä suurempiin vaikeuksiin. Pelkkä kiusaamisen esille ottaminen ei riitä, vaan siihen pitää kytkeä riittävä seuranta, jotta kiusaaminen loppuu.

Kun yksilötasolla lähes kaikki nuoret ovat kiusaamista vastaan, miten tämän saisi muuttumaan käytännöksi, kysytään raportissa. Olisiko seurakuntien nuorisotyöllä kenties kouluille annettavaa?