Sivun toiminnot

Virsiä hevisovituksin

Binder1.pdf - Adobe Acrobat Pro_Page_11_Image_0002.jpg

Myyrmäen kirkossa vietetään ensi sunnuntaina jumalanpalvelusta eri tavalla kuin on totuttu. Messu on vasta iltapäivällä ja siellä soi hevimusiikki. Jumalanpalveluksen nimi on myrtsimessu.

Myrtsimessuja on järjestetty viime syksystä lähtien. Aiemmin niissä on kuultu muun muassa puhallinorkesteria, käsikelloja ja taizélauluja.

Tällä kertaa on vuorossa hevimessu, jota ovat toteuttamassa pastorit Pasi Kilpeläinen ja Jari Visto. Musiikista vastaa nuorten housebändi, jossa rumpuja soittaa Tom Eklund. Hän suorittaa paraikaa siviilipalvelusta Vantaankosken seurakunnassa.

— Olen ollut seurakunnan toiminnassa mukana aiemmin, muun muassa rippikoulun jälkeen isosena. Nyt siviilipalveluksessa teen kaikkea mahdollista varsinkin nuorisopuolella.

Eklund napattiin hevimessuun housebändin rumpaliksi, koska miehellä on kokemusta soittamisesta. Hän vaikuttaa kahdessa eri bändissä, Carolinessa laulajana ja biisin tekijänä sekä Automatic Eyessa rumpalina.

— Messu on hevimessu, mutta minä olen ehkä enemmän rockmiehiä. Mutta minua kysyttiin messiin, ja niin lähdin. Caroline on minun elämäntyöni — se on rock’n rollia englannin kielellä. Automatic Eyen musiikki on amerikkalaisvaikutteista pop-rock-musaa.

Hevimessun bändiin kuuluu rumpali Eklundin lisäksi kaksi laulajaa, kolme kitaristia, basisti ja kosketinsoittaja. He ovat sovittaneet vanhoja tuttuja virsiä heviversioiksi.

— Jotkut ovat sitä mieltä, että virsiä ei saisi mennä ronkkimaan, mutta maailma muuttuu. Lordin myötä hevi on tullut tutuksi monille.

Messuissa pitää olla vaihtoehtoja, mutta ei perinteisessä messussa tai jumalanpalveluksessakaan ole Eklundin mielestä mitään vikaa.

— Hevimessu on varmaan ääripää, jolle moni voi kohauttaa olkapäitään: joku sanoo vau ja joku hyi. Ei perinteinen messu ole out, eikä pidäkään olla. Hevimessut ja muut ovat hieno lisä, erilaisia messuja erilaisille ja eri ikäisille ihmisille.

Eklund sanoo, että jokainen saa hevimessusta jotain irti.

— Sanoma on sama, vain musiikki on erilaista.

Ennen messua pappi on tavattavissa keskustelua ja rippiä varten takkahuoneessa kello 16 alkaen. Kirkkosali on avoinna kello 16.30 lähtien. Messun jälkeen iltaa voi jatkaa teehetkellä seurakuntasalissa.

Lastenhoito on järjestetty.

Myrtsimessu Hevillä taivaaseen su 24.5. klo 17 Myyrmäen kirkossa

kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...