Sivun toiminnot

Papit pottujen asialla

Joskus hyvin vaatimattomilta vaikuttavat asiat saattavat mullistaa ihmisten elämän, niin kuin vaikka peruna. John Readerin kirja Peruna (Like 2009) sisältää toinen toistaan yllättävämpiä tarinoita perunan historiasta ja siitä, kuinka kauaskantoisia vaikutuksia multaisilla mukuloilla on ollut.

Vaatimattomissakin olosuhteissa kasvava peruna on pelastanut ihmisiä nälältä. Sitä on käytetty lääkkeenä ja viinan raaka-aineena sekä perunajauhoja jopa vauvantalkkina.

Ehkä hieman yllättäen keskeisiä perunatietouden levittäjiä olivat muinoin papit, niin hyvässä kuin pahassakin. Toiset papeista saarnasivat perunan olevan mainio ruoka-aine, joka pelastaa puutostiloilta ja nälältä. Toiset taas pitivät perunaa sielulle vaarallisena, sillä eihän Raamatussakaan puhuta potuista mitään.

Pappeja, kuninkaallisia, tiedemiehiä ja kartanonisäntiä tarvittiin perunan puolestapuhujiksi, sillä 1500-luvulla Etelä-Amerikasta espanjalaisten mukana tullut peruna ei suinkaan valloittanut maailmaan hetkessä, vaan uuteen mukulakasviin liittyi monia ennakkoluuloja.

kuva Eva-Liisa Orupõld
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...