Sivun toiminnot

Ilahduta muita!

Lapsena meitä kannustettiin olemaan kilttejä poikia ja tyttöjä. Jossain vaiheessa itse kukin on kuitenkin joutunut huomaamaan, että kiltit jäävät usein kynnysmatoiksi, heidän kauniille ajatuksilleen nauretaan ja ystävällisyyttä pidetään nynnyilynä.

Mutta maailma muuttuu, ja kiltteydestä on tullut trendikästä. Yhdysvalloissa on alettu viettää kiltteysviikkoa, kiltteyspäivää ja järjestää kiltteystapahtumia.

The Random Acts of Kindness Foundation eli satunnaisten ystävällisten tekojen säätiö on luonut myös nettisivuston www.actsofkindness.org, jolla jaetaan vinkkejä ihmisten ilahduttamiseen.

Jotta kiltteys pysyisi vilpittömänä ja ystävällisyydestä ei tulisi kehujen kalastelua, hyvää tehdään ennen kaikkea niin, ettei tekijän henkilöllisyys paljastu. Toisia voi ilahduttaa vaikkapa maksamalla kahvikupillisen valmiiksi seuraavaa asiakasta varten, ostamalla kukkia työpaikan kahvihuoneeseen tai jättämällä positiivisen viestin postinkantajalle tai siivoojalle.

Ja mikä parasta, hyvän tekeminen hyödyttää myös itseä. Yhdysvaltalaisen kiltteysliikkeen nettisivuille on koottu tietoa kiltteyden terveysvaikutuksista. Niiden mukaan hyvän tekeminen saa aikaan suoranaisia mielihyväryöpsähdyksiä, vahvistaa immuunijärjestelmää sekä vähentää stressiä ja alakuloisuutta.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...