Sivun toiminnot

Helatorstaina jättitapahtuma

Senaatintorin ulkoilmamessussa on ehtoollista jakamassa 160 pappia ja avustajaa.

Helatorstaina 21.5. kaikissa Helsingin ja Vantaan kirkoissa on hiirenhiljaista. Tavallisen messun sijaan kaikkia kehotetaan tulemaan Helsinkiin Senaatintorille juhlimaan 50-vuotiasta Helsingin hiippakuntaa.

— Tapahtumapaikaksi valittiin tori, sillä haluamme tehdä tästä kansanjuhlan, olla kadun tasalla keskellä elämää. Me olemme toisiamme varten, emme itseämme, Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen kiteyttää.

Enkeliteltta ja lastenvirsiä

Helatorstai on monelle suomalaiselle vain yksi ylimääräinen vapaapäivä, jonka alkuperä eli Jeesuksen taivaaseen astuminen on voinut unohtua. Eero Huovista helatorstai muistuttaa siitä, että Jumalan edessä ihmettely on sallittu. Olivathan opetuslapsetkin varsin ymmällään, kun Jeesus ilmestyi kuolemansa jälkeen ja kohotettiin taivaaseen.

Huovista huvittaa erityisesti raamatunkohta, jossa enkelit kysyvät opetuslapsilta, mitä nämä oikein seisovat ja tuijottavat taivaalle.

— Meillä on sellainen kuva, että alkukristityt olivat oikein hurskaita ja jopa etuoikeutettuja. Tuskin näin kuitenkaan oli. He olivat varmasti täynnä hämmennystä, eivätkä aluksi tienneet mitä uskoa, Huovinen sanoo.

Eero Huovinen odottaa hiippakunnan 50-vuotisjuhlan olevan iloinen, eteenpäin katsova tapahtuma. Eteenpäin katsominen konkretisoituu juhlavuonna siten, että lasten oikeudet ovat kirkossa näkyvästi esillä. Helatorstain tapahtumassakin lapsille on omaa ohjelmaa enkeliteltassa ja juhlamessussa lauletaan myös lastenvirsiä.

Alueellisesti Helsingin hiippakunnasta suurin osa kuuluu Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymiin. Hiippakunnan itäinen alue käsittää Porvoon suomalaisen seurakunnan lisäksi joukon pieniä maalaisseurakuntia.

Hiippakuntansa tulevaisuuden piispa näkee valoisana. Vaikka seurakunnat kärsivätkin tiukasta taloustilanteesta ja jäsenkadosta, valtaosa suomalaisista kuuluu yhä kirkkoon.

Nuorten veisuja ja kirkkokahvit

Hiippakunnan 50-vuotiasjuhlinta alkaa Senaatintorilla helatorstaina 21.5. kello 11.15 nuorten veisuilla ja yhteislaululla. Kello 12 alkavassa juhlamessussa saarnaa piispa Huovinen ja liturgeina toimivat pastorit Marja Heltelä ja Hans Tuominen. Tekstinlukijana on ylipormestari Jussi Pajunen. Musiikista vastaavat urkuri Harri Viitanen, seurakunnista koottu suurkuoro, Kaartin soittokunta sekä kanttorikuoro, jota johtaa Seppo Murto.

Torimessussa seurakunta asettuu istumaan tuomiokirkon portaille ja penkeille. Alttari rakennetaan Aleksanteri II:n patsaan läheisyyteen. Ehtoollista jakaa 160 pappia ja seurakuntalaista. Tilaisuuden juontavat Päivi Kallio ja Jukka Leppilampi.

Messun jälkeen on kirkkokahvit, jotka tarjoaa Helsingin kaupunki.

Juhlinta jatkuu kello 15 konsertilla, jossa esiintyy Suomen Lähetysseuran suurkuoro, Exit-yhtye ja presidentti Martti Ahtisaari.

Piispa Huovinen päättää juhlan kello 16 siunauksella.

Helsingin hiippakunnan 50-vuotisjuhlamessu to 21.5. klo 11.15 alkaen Senaatintorilla.


Vantaalta yhteislähtöjä Senaatintorille

Helatorstain tapahtumaan on tarkoitus lähteä Vantaalta sankoin joukoin kävellen, bussilla ja junalla.

Hämeenkylän seurakunta kutsuu kaikki mukaan vaeltamaan kohti hiippakuntajuhlaa.

Vaellus lähtee Hämeenkylän kirkon nuortentilasta klo 6.30. Mukaan voi liittyä myös matkan varrelta, sillä kulkue pysähtyy Vapaalan seurakuntatalolla klo 7, Malminkartanon seurakuntakodilla klo 7.50., Lassilan seurakuntakodilla klo 8.30, Hakavuoren kirkolla klo 8.55, Huopalahden kirkolla klo 9.30 ja Länsi-Pasilan kappelilla klo 10.20. Paluukyydin jokainen järjestää itse.

Hämeenkylän kirkolta lähtee Senaatintorille myös bussi klo 10.30. Matka maksaa 4 euroa. Bussi ottaa kyytiin eri puolilta seurakuntaa. Paluukyydin jokainen järjestää itse.

Ilmoittautumiset 18.5. mennessä kävelyyn p. 050 420 1411 ja bussikuljetukseen p. 830 6450.

Lisäksi tapahtumaa varten on varattu ylimääräisiä junanvaunuja N-juniin, jotka lähtevät Keravalta klo 10.24 ja klo 10.44, ja M-juniin, jotka lähtevät Vantaankoskelta klo 10.35 ja klo 11.01. VR toivoo, että ihmiset ostaisivat liput etukäteen, jottei lipunmyyntivaunu ruuhkautuisi.

Hanna Antila
kuva Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...