Sivun toiminnot

Kuinka vantaalainen?

100 %

Maailmankansalainen

Vapaus on minulle tärkeää. Olen sataprosenttisesti läsnä siellä, missä milloinkin liikun. Olen asunut ulkomailla New Yorkissa, Lontoossa ja Saksassa. Asuinympäristö vaikuttaa tapaani olla.

New Yorkissa asuessani koin olevani suurkaupunkilainen. Oberstdorfissa tunsin eläväni maalaiselämää. Lehmät kävelivät siellä tietä pitkin laitumelta navettaan.

En suunnitellut muuttavani Vantaalle. Kartanonkoskelta kuitenkin löytyi mieluinen tontti. Poikani Max käy Vantaan kansainvälistä koulua ja 6-vuotias tyttäreni Camilla on englanninkielisessä päiväkodissa.

Vartuin Helsingin ydinkeskustassa. Asuimme Pikku-Roballa. Helsinki oli silloin erilainen. Me lapset leikimme kaduilla ja Kaivopuistossa. Kiipeilimme piharakennusten kattojen kautta pihalta toiselle.

Vanhemmillani on kesämökki järven rannalla Espoon Nuuksiossa. Ollessani lapsi asuimme kesät siellä. Nykyisin vietän mökillä aikaa muutamia viikkoja vuodesta. Mökki on niin lähellä, että sieltä käsin voi helposti käydä myös töissä.

kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...