Sivun toiminnot

Kuinka vantaalainen?

70 %

Suomenlinnalainen

Elämäni ensimmäiset 24 vuotta asuin Suomenlinnassa. Nykyisin käyn siellä vähintään kerran viikossa partiokokouksessa ja tapaamassa vanhempiani. Olen ollut mukana meripartiossa jo 20 vuotta. Toimin partio-ohjaajana ja lippukunnan hallituksessa. Asuin pitkään saaressa meren ympäröimänä, siksi meri on minulle tärkeä. Välillä on pakko päästä istumaan tuuliselle kalliolle katsomaan merta.

20 %

Helsinkiläinen

Opiskeluaikana muutin Vallilan kautta Pohjois-Haagaan. Olisin halunnut jäädä Suomenlinnaan asumaan, mutta sieltä on vaikea saada asuntoa, jos ei ole perheellinen tai töissä saarella. Työskentelen Helsingin keskustassa Paikallisosuuspankkiliitossa.

10 %

Vantaalainen

Muutin viime jouluna Korsoon poikaystäväni luokse. Ennakkoon saamani mielikuva Korsosta oli karmea. Kotimme on kuitenkin mukavassa paikassa rauhallisella alueella. Olen kotiutunut hyvin enkä kaipaa pois. Luultavasti se ei johdu asuinalueesta vaan siitä, että ennen asuin yksin ja nyt yhdessä toisen kanssa.

kuva Saara Vuorjoki
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...